Räväyttääkö Real Madrid vielä siirtomarkkinoilla? Zidane vihjaa: ”Pommi tai kaksi”

Real Madridin päävalmentaja Zinédine Zidane vihjaa, että seura saattaa vielä tehdä hankinnan tai kaksi ennen kuin siirtoaika umpeutuu ensi maanantaina.
Madrid on jo ollutkin aktiivinen siirtomarkkinoilla. Uusina niminä joukkueeseen ovat liittyneet mm. Eden Hazard, Ferland Mendy, Luka Jović, Éder Militão ja Rodrygo Goes, ja rahaa on palanut noin 300 miljoonaa euroa.
Lehtitietojen mukaan Madrid on kuitenkin jahdannut myös uutta keskikenttäpelaajaa. Huhuissa Los Blancosiin on yhdistetty esimerkiksi Manchester Unitedin Paul Pogba, Ajaxin Donny van de Beek ja Sporting Lissabonin Bruno Fernandes.
Zidanelta kysyttiin lauantaina lehdistötilaisuudessa, onko Madridin seurapresidentillä Florentino Perezillä vielä joitain ”siirtopommeja” mielessään.
– Mitä vain voi tapahtua. Pommi tai kaksi… Saa nähdä, vastasi Zidane Goalin mukaan.
Ranskalaisvalmentaja lisäsi kuitenkin myös, että hän on tyytyväinen nykyiseen ryhmäänsä.
– Olen todella ylpeä pelaajista, jotka minulla on käytössäni. He ovat minusta parhaita. Olen tyytyväinen joukkueeseeni, en voi valittaa. Minun olisi parempi vaihtaa työtä, jos valittaisin.
Zidane vahvisti myös, että viisi vuotta Madridia edustanut maalivahti Keylor Navas saattaa jättää seuran, kuten on huhuttu. Lehtitietojen mukaan costaricalaistorjuja on menossa Paris Saint-Germainiin, josta hänen maalivahtikollegansa Alphonse Areola saattaa siirtyä vaihtokaupassa toiseen suuntaan.
– On mahdollista, että Keylor lähtee. Tärkeintä on, että hän on huomenna [Villarrealia vastaan] kanssamme. Se on tärkeä ottelu.
– Te tiedätte tilanteen. En mene yksityiskohtiin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat