Real Madridin presidentti myöntää: Seura jahdannut kahta huippupelaajaa tuloksetta – ”Siihen ei ole mitään keinoa”
Kuva: Getty Images
Real Madridin joukkuetta ei voi tähtipelaajien puutteesta syyttää. Seura käytti tänä kesänä yli 300 miljoonaa euroa uusiin pelaajiin, ja tuoreen tutkimuksen mukaan sillä on kasassa maailman kolmanneksi kallein jalkapallojoukkue.
Kaikkia haluamiaan pelaajia Madrid ei ole kuitenkaan onnistunut haalimaan. Seuran presidentti Florentino Perez kertoi Real Madridin yhteistyökumppaneille, että seura yritti pitkään hankkia hyökkääjä Robert Lewandwoskia Bayern Münchenistä, mutta saksalaiset eivät suostuneet myymään maalitykkiään.
Perez myös vahvisti yhden kesän kohutuimman siirtohuhun todeksi. Hän kertoi, että Real Madrid oli Manchester Unitedin keskikenttäpelaajan Paul Pogban perässä, mutta viime vuoden maailmanmestarin tavoittelussa kävi samoin kuin Lewandowskin kanssa.
– On olemassa pelaajia, joita ei vain myydä. Olimme Lewandowskin perässä monta vuotta, mutta mitään ei tapahtunut, koska hänellä ei ollut (ulososto)klausuulia, ja he (Bayern München) eivät myy häntä, sanoi Perez Marcan mukaan.
– Siihen ei ole mitään keinoa. Ja samoin kävi Pogban tapauksessa.
– Kun tietyt pelaajat ovat ostettavissa, me voimme mennä heidän peräänsä.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan