Suora kysymys Barcan supertähdelle: ”Väsyttääkö sinua olla Leo Messi?”
Kuva: Getty Images
Lionel Messi on ollut jo toistakymmentä vuotta yksi maailman parhaista jalkapalloilijoista, ellei paras. Samalla hän on yksi koko maailman tunnetuimmista urheilijoista ja henkilöistä ylipäätään. Nyt katalonialaislehti Sport kysyi Messiltä suoraan, väsyttääkö tätä Leo Messinä oleminen.
– Ei se väsytä. Luojan kiitos saan kokea paljon vaikuttavia ja poikkeuksellisia asioita, ja se on todella hienoa.
– On kuitenkin totta, että haluaisin pystyä liikkumaan huomaamattomasti. Etenkin silloin, kun olen poikiani kanssa koulussa tai kadulla.
– Joskus vien poikia kouluun puoli yhdeksältä aamulla. Minulta tullaan pyytämään nimmareita tai valokuvaa, ja olen vielä unen pöpperössä. Ja pojat tietysti vieressäni. En kuitenkaan valita.
Messi osallistuu puolisonsa Antonella Roccuzzon kanssa aktiivisesti myös perheen yhteisiin aktiviteetteihin. Sport kysyi häneltä, että jos joku pojan luokkakavereista viettää synttärijuhlia, lähteekö hän mukaan Chiqui Parkiin.
– Menen kyllä. Thiagolla on hyvin selvä kahdeksan tai yhdeksän pojan kaveriporukka. He menevät joka paikkaan yhdessä. Ja kyllä, osallistun näihin tapaamisiin.
Mitään naamioitumisia Messi ei harrasta.
– En. Aina, kun lähden kotoa, valmistaudun henkisesti siihen, mitä voi tapahtua.
Messi perheineen ei asu Barcelonassa, vaan kaupungin ulkopuolella Castelldefelsissä. Barcelonaan hän menee lähinnä vain treeneihin ja peleihin.
– Käymme Barcelonassa vain harvoin, sillä meidän elämämme on Castelldefelsissä. Koulu on hyvin lähellä kotiamme. Kun koulu ja rutiinit alkavat, mukaudumme lasten aikatauluihin. Teemme kaiken Castelldefelsissä.
Messi perheineen viihtyy hyvin myös Pyreneiden vuoristossa, yli tuhannen metrin korkeudessa sijaitsevassa Cerdanyassa.
– Rakastan sitä paikkaa. Siellä on todella rauhallista ja häikäisevät maisemat. Siellä lapseni voivat nauttia laskettelemisesta, sillä he pitävät siitä todella. Minä puolestani saan siellä irtioton kaikesta.
[readmore from=Messi-Lionel]
Yhtä lailla Messin kaltainen julkinen hahmo on myös Cristiano Ronaldo. Kaksikko on dominoinut jalkapallokenttiä ja palkintogaaloja yli vuosikymmenen. Äskettäisessä The Best -palkintogaalassa portugalilainen esitti miljoonien TV-katsojien edessä Messille kutsun yhteiselle illalliselle. Näin Messi vastasi Sportin kautta Ronaldon kutsuun.
– Minulla ei ole hänen kanssaan mitään ongelmaa. Emme ole ystävystyneet, koska emme ole olleet samassa pukukopissa. Olemme tavanneet toisemme vain palkintogaaloissa.
– Viimeisessä gaalassa juttelimme vähän enemmän ja olimme vähän läheisempiä. En tiedä, toteutuuko illallinen ja kohtaavatko tiemme, sillä kumpikin asuu tahoillaan ja molemmilla on omat menonsa. Mutta jos se joskus onnistuu, niin hyvä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin