Teemu Pukki kumoaa totaalisesti hänestä kirjoitetun kirjan väitteen karkinsyönnistä: ”En tiedä, keneltä kyseinen väite on peräisin”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen maajoukkueen ja Norwichin tähtihyökkääjä Teemu Pukki kommentoi sosiaalisessa mediassa hänen elämästään kertovaa kirjaa ja siinä esiintyviä väitteitä.
Urheilutoimittaja Juha Kanervan kirjoittama elämäkertateos ’Teemu Pukki – koko tarina’ tuli kauppoihin tiistaina. Pukki teki Instagram-tilillään selväksi, että ei ole seurannut tyytyväisenä kirjaprojektia.
– Haluan tehdä selväksi kaikille, että minulla ei ole tämän kirjan tai minkään muun minusta kertovan kirjan kanssa mitään tekemistä. Jos joskus haluan itsestäni elämänkerran kirjoituttaa se tulee olemaan urani jälkeen.
– Itse en ole saanut mahdollisuutta kirjaa lukea, joten en voi sen sisällön todellisuutta enempää kommentoida. Yhden asian voin kuitenkin heti näin Ilta-sanomien uutisoinnin perusteella oikaista. En tiedä, keneltä kyseinen väite on peräisin, mutta sen voin sanoa, että vaikka joskus makeiset maistui enemmin kuin nykyään niin EN ole ikinä syönyt joka päivä karkkia.
Pukki viittasi kirjan kohtaan (linkki IS:n artikkeliin), jossa kerrotaan, että Antti Muurinen, Juho Rantala ja Jani Viander pitivät Pukille puhuttelun hänen pelatessa Helsingin Jalkapalloklubissa ja sanoivat, että hänen pitäisi lopettaa karkinsyönti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin