Tuore kuukauden pelaaja uskoo KuPS:n mestaruussaumoihin: ”Kunnonajoitus osunut kohdalleen kahdesti”

© Kuva: Juha Tamminen

Kuopion Palloseura on päässyt kesäkuun alun jälkeen komeaan liitoon. Viimeisistä 13 sarjaottelustaan KuPS on hävinnyt vain yhden, heinäkuun lopussa vieraskentällä KPV:tä vastaan. Vauhti on vain kiihtynyt kesän vaihtuessa syksyksi, sillä nyt KuPS:lla on allaan viiden pelin voittoputki. Sen aikana kyytiä ovat saaneet niin Inter, Ilves kuin HJK:kin – kukin näistä tekemättä KuPS:n verkkoon maaliakaan.

KuPS:n hyvä vire näkyi myös tuoreimmissa kuukauden parhaiden valinnoissa. KuPS sai elokuun kuukauden joukkueeseen neljä pelaajaa, Jani Honkavaara valittiin kuukauden valmentajaksi ja Ilmari Niskanen kuukauden pelaajaksi.

Ilmari Niskasella on ikää vasta 21 vuotta, mutta hän on pelannut Veikkausliigassa jo muikeat 137 ottelua. Ensiesiintymisensä Niskanen teki Veikkausliigassa lokakuussa 2013, hieman ennen 16-vuotissyntymäpäiviään. Vaikka Niskanen onkin nuori mies, lasketaan hänet Veikkausliigan mittapuulla siis jo miltei konkariosastoon.

Elokuun viidessä pelissä Niskanen teki kolme maalia ja antoi kolme maalisyöttöä. Hän alkaakin olla liki elämänsä lyönnissä. Valinta kuukauden pelaajaksi oli miehen uralla ensimmäinen.

– Valinta tuntuu tosi hienolta. Valinta kertoo, että pelit ovat kulkeneet hyvin. Ensimmäistä kertaa minut valittiin kuukauden pelaajaksi, on hieno kunnia kun kanssapelaajat äänestävät näin, Niskanen myhäili KuPS:n kotisivujen haastattelussa.

– Iso kiitos pitää antaa myös omille joukkuetovereille, sillä ilman hyvää joukkuetta ei kukaan yksilö pääse nousemaan esiin. Kokonaisuudessaan olen tosi tyytyväinen elokuun peleihin.

– Ei se täydellisyyttä ollut vieläkään, aika hyvällä tasolla pääsin pelaamaan jokaisessa pelissä ja pari huippuonnistumista tuli. Erityisesti Inter-peli oli tosi hyvä. Itsellä kulki ja joukkueella kulki, aivan mahtifiilis. Positiivinen kierre alkoi ja onnistumiset ruokkivat lisää onnistumisia, Niskanen jatkoi.

KuPS on voittanut historiansa saatossa viisi suomenmestaruutta, mutta kaikki ennen Veikkausliigan aikakautta. Edellinen mestaruus on vuodelta 1976, mutta Niskanen uskoo, että nyt on taas kuopiolaisten vuoro.

– Meillä on hyvä viiden voiton putki päällä ja luotto itseemme on korkealla. Neljä matsia on vielä jäljellä ja kaikki saumat on.

– Kaksi edellistä syksyä ovat olleet hienoa aikaa ja kunnonajoitus on osunut kohdalleen kahdesti. On hienoa, että hyvä vire on jälleen löytynyt, Niskanen hehkuttaa.

» Katso Veikkausliigan kaikki ottelut suorana Ruudusta!