Zlatan on yhä Zlatan – viime yön hattutemppu vei jälleen historian kirjoihin

Zlatan Ibrahimovicin esiintyminen eurooppalaisessa julkisuudessa on ollut hetkellisesti vähenemään päin. Peliesityksissa rapakon takana ei silti ole moittimista.
Viime yönä Suomen aikaa ruotsalainen iski LA Galaxylle kolme maalia, ottelussa Sporting Kansas Cityä vastaan. Tasaiseksi peliä ei voi kokonaisuudessakaan kutsua; Los angelesilaiset paukuttivat kuusi osumaa sen toisella jaksolla, ja voittivat lopulta 7-2.
Zlatan ehti ennen kolmea onnistumistaan myös missaamaan rangaistuspotkun, ottelun ensimmäisen puolituntisen täytyttyä. Paluupallo sitten jo upposikin verkkoon.
Kolme osumaa tiesi, että Zlatan on nyt LA Galaxyn historian eniten maaleja yhdellä kaudella tehnyt pelaaja. Niitä on nyt koossa 26, kun otteluita kaudella on takana 25.
Kommentit seuran kanavalla olivat tuttua laatua.
– Maalien tekeminen on helppoa. Riittää, että on kuin Zlatan, ja niitä tulee kyllä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen