AS Romassa loistava puolustaja avasi vegaaniruokavalionsa vaikutuksia – kertoi myös United-pelaajien reaktioista

Manchester Unitedin kesällä hyvästelleistä pelaajista harppauksen eteenpäin ovat tehneet muun muassa Romelu Lukaku ja Alexis Sánchez. Joukkoon voi laskea kuuluvaksi myös Englannin A-maajoukkueessa 31 ottelua pelanneen Chris Smallingin. Unitedissa yhdeksän kautta pelannut toppari lainattiin täksi kaudeksi AS Romaan, ja peli Serie A:ssa tuntuu kulkevan. Smalling pelasi sunnuntaina Lecceä vastaan toisen Serie A -ottelunsa, ja vakuutti. 29-vuotias englantilainen valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi.
The CB had four shots in a Serie'A game.
• 100% aerial duels won (7/7)
• 100% tackles won (2/2)
• most ball recoveries (10)
• joint most shots taken (4)
• most headed clearances (3)
• joint most interceptions (2)
• joint most blocks (2)
MOTM.
Smalling on jalkapallohuipulla sikäli outolintu, että hän on noudattanut jo parin vuoden ajan vegaanista ruokavaliota. Puolustaja kertoi BBC:n haastattelussa, miksi päätti luopua eläinperäisten ravintoaineiden kulutuksesta.
– Miksikö ryhdyin vegaaniksi? Merkittävin tekijä minulle oli eläinten hyvinvointi, Smalling kertoi.
– Ehkä aloitin vegaaniuden terveysaspektien takia, sillä palauduin paremmin otteluiden jälkeen. Olin silloin kuitenkin vasta kastelemassa varpaitani.
– Sitten katsoin joitain dokumentteja, luin kirjoja ja opin asioita, joita oli vaikea jättää huomiotta.
Vastaanotto Manchester Unitedin pukukopissa oli kaksijakoinen. Vitsiäkin väännettiin, mutta jotkut joukkuekaverit olivat Smallingin ratkaisusta erittäin kiinnostuneita.
– Pelikaverit ovat kiinnostuneita ja esittävät kysymyksiä. Se oli aika virkistävää huomata.
– Vitsailu on ihan normaalia, mutta silti he haluavat myös kuunnella minun matkaani ja esittää kysymyksiä. Niitä samoja, joita minäkin kysyin itseltäni.
– Muun muassa Lukaku kyseli minulta vegaaniruokavaliostani. Myös Victor Lindelöf oli kiinnostunut ja kyseli asioista. Lähetin hänelle monia reseptejä, joita käytämme kotona.
– En paasaisi asioista pukukopissa, mutta jos minulle halutaan esittää kysymyksiä, niin käyn mielelläni keskusteluun, Smalling kertoi häntä haastatelleelle Jermaine Jenasille.
Watch 'Football Going Vegan: @jjenas8 Investigates' on @BBCiPlayer now: bbc.in/2mdmHWB
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”