Copa Libertadoresin finalistit selvillä – välierissä nähtiin murskajaiset

Etelä-Amerikan seurajoukkueiden mestaruusturnaus Copa Libertadoresin kaksi parasta joukkuetta on nyt selvillä. Aiemmin tällä viikolla argentiinalainen River Plate eteni loppuotteluun kukistamalla Boca Juniorsin. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä brasilialainen Flamengo nappasi toisen finaalipaikan murskaamalla Gremion.
Flamengolla oli kotiotteluunsa lähdettäessä pieni etulyöntiasema, sillä se oli saanut vierasottelustaan hyvät lähtökohdat 1-1-tasapelillä. Kotiyleisönsä edessä joukkue ei kuitenkaan jättänyt mitään sattuman varaan vaan takoi taululle selvät 5-0-lukemat. Gabigol nimelläkin tunnettu Gabriel Barbosa teki kaksi maalia ja Bruno Henrique, Pablo Mari sekä Rodrigo Caio osuivat kerran.
Flamengolle loppuottelupaikka oli ensimmäinen 35 vuoteen. Voittaja ratkaistaan marraskuun 23. päivä Suomen aikaan klo 22:30 alkaen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS