HS: Mestaruutta KuPSin kanssa jahtaava Jani Honkavaara siirtymässä SJK:n päävalmentajaksi
Kuva: Juha Tamminen
Jani Honkavaara on SJK:n ensi kauden päävalmentaja, kertoo Helsingin Sanomat. HS:n kahdesta toisestaan riippumattomasta lähteestä saamien tietojen mukaan KuPSin päävalmentajana kolmatta kautta toimiva TP-Seinäjoen kasvatti siirtyy ensi kaudeksi valmentamaan kotikulmilleen.
Tieto on yllättävä, sillä Honkavaara ilmoitti jo hyvissä ajoin kuluvalla kaudella, ettei jatka tehtävässään KuPSissa kauden päätyttyä. Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa Honkavaara kertoi syyksi raskaat olosuhteet eli sen, että hänen työpaikkansa on ollut viime vuodet Kuopiossa mutta hänen perheensä asuu Tuusulassa, noin 370 kilometrin päässä Pohjois-Savosta.
Kun Honkavaara kertoi lähdöstään avoimesti elokuussa, hän painotti, ettei kuvioissa ole toista seuraa. Jo silloin ilmoille nousi spekulointeja siitä, voisiko ”Honsu” luotsata kotikaupunkinsa Seinäjoen isoa seuraa SJK:ta kaudella 2020.
– Toista seuraa ei ole. Tähän ei liity kolmatta osapuolta. Jos minulla on ollut rankat kolme vuotta, niin olisi erikoista hinkua välittömästi takaisin töihin, Honkavaara sanoi noin kaksi kuukautta sitten IS:lle.
Honkavaara on haalinut menestystä aikanaan KuPSissa. Hänen ensimmäisellä kaudellaan KuPS voitti hopeaa ja viime vuonna pronssia.
Lauantaina 43-vuotiaalla valmentajalla on mahdollisuus saada mitalien värisuora täyteen Turussa. Jos KuPS pelaa tasapelin tai voittaa FC Interin, kuopiolaisseura palaa Suomen mestariksi ensi kertaa sitten vuoden 1976. Inter on siis pakkovoiton edessä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen