Huuhkajiin murtautunut Leo Väisänen toivoo siirtoa tammikuussa – paljasti myös mihin haluaisi siirtyä ja mikä on hänen ”ultimate goal”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien toppari Leo Väisänen on päässyt hollantilaisessa Den Boschissa voittojen makuun viime peleissä vaikean alkukauden jälkeen. 22-vuotias puolustaja on ollut tyytyväinen omaan panokseensa otteluissa.
– Alkoi huonosti, mutta viimeisestä kolmesta pelistä olemme saaneet seitsemän pistettä. Meillä oli paljon loukkaantumisia, mutta nyt jätkät ovat tulleet takaisin.
– Olen pelannut nyt hyvin viime pelit. Toivon, että joku seura huomaa sen ja nappaa minut ehkä tammikuussa, Väisänen valaisee ajatuksiaan SuomiFutis-sivustolle.
Hollannin toiseksi korkein sarjataso ei kehitä Väisästä tarpeeksi.
– Kyllä se siltä nyt tuntuu. Olen hyvä pelaaja tuohon sarjaan, joten olisi ehkä seuraavan askeleen aika.
Hän paljastaa isoimman haaveensa sarjan suhteen.
– Jos Hollannissa pysyy, niin Eredivisie totta kai. Muista maista Serie A olisi sellainen ultimate goal. Se ei ehkä vielä ole realistinen, mutta jossain vaiheessa uraa kyllä, Väisänen pohtii.
Hänen veljellään Sauli Väisäsellä on kokemusta Serie A:sta. Täksi kaudeksi isoveli siirtyi Serie B:hen Chievon riveihin. Leo Väisänen ei usko, että siirto Serie A:han onnistuisi suoraan Den Boschista.
– Mä luulen, että Serie A:n jengit eivät seuraa hirveästi meidän pelejä. Pitäisi tämän vuoksi ottaa juuri joku yksi steppi eteenpäin. Toivotaan, että jossain vaiheessa joku Italiasta huomaa minut.
Serie A jatkuu maajoukkuetauon jälkeen täydellä kierroksella. Lauantaina on luvassa kolme ottelua, sunnuntaina kuusi ja maanantaina kierroksen päättää ottelu Brescia-Fiorentina.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla

- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”