Kansa on puhunut: Suomen EM-kisapaikkaan uskotaan edelleen kuin kallioon
Kuva: Juha Tamminen
Suomi kohtaa tänään tiistaina Armenian EM-karsinnoissa. Maassa vaikuttaisi vallitsevan optimistinen tunnelma pelin alla.
Suomi hävisi viime lauantaina Bosnia ja Hertsegovinan vieraana lukemin 1-4. Se oli takaisku Huuhkajien kisahaaveille, joskaan ei se unelmia tuhonnut. Suomi on ennen kolmea viimeistä kierrosta J-lohkossa toisena. Suomella on 12 pistettä, kun perässä tulevilla Armenialla ja Bosnialla pisteitä on kasassa kymmenen. 21 pinnaa kerännyt Italia on jo varmuudella kisoissa.
Suomelle tämäniltainen Armenia-ottelu on hyvin tärkeä. Vaikuttaisi siltä, että usko ei suomalaisilla futisfaneilla ainakaan vielä horju.
EM-kisat 2020 -Facebook-ryhmässä kysyttiin Bosnia-ottelun jälkeen: ”Uskotko, että Suomi pelaa EM-kisoissa 2020?
Kello 14.11:een mennessä vastauksia oli tullut yhteensä 101. Vastaajista peräti 97, eli 96 prosenttia, uskoo Suomen kisapaikkaan. Ainoastaan neljä vastaajaa oli sitä mieltä, että Suomen ensimmäinen arvokisapaikka jalkapallossa jää yhä haaveeksi.
EM-kisat 2020 -Facebook-ryhmään pääset tutustumaan tästä.
Suomi-Armenia pelataan Turussa tänään tiistaina kello 19. Viasat, Viaplay ja Viafree näyttävät ottelun
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”