Lauantaina kello 15 se alkaa. Veikkausliigakauden 2019 huippujännittävä Grande Finale Turun täpötäydellä Veritas Stadionilla. Yleisöennätys on vaarassa, tunnelma todennäköisesti lähellä sitä, mitä se voi parhaimmillaan suomalaisessa seurajoukkuejalkapalloilussa olla, ja jännitys huipussaan. Panokset ovat kristallinkirkkaat: voitolla Inter juhlii suomenmestaruutta, tasapelillä tai vierasvoitolla mestari on KuPS.

Sekä Inter että KuPS ansaitsevat kaikki mahdolliset hatunnostot loistavasta kaudestaan. ”Finaalissa” kohtaavat kauden kiistatta kaksi parasta joukkuetta. Juuri Inter ja KuPS ovat pystyneet hyödyntämään parhaiten sen, että ylivoimaisella budjetilla operoivalle HJK:lle osui täydellinen välikausi, ja kumpikin finalisteista on välttynyt pahemmilta notkahduksilta. Juuri Inter ja KuPS saavat sarjareformin luojat näyttämään fysiikan nobelisteilta.

Interin off-season hipoi täydellisyyttä

Interin tekeminen on ollut tasaisen hyvää läpi koko kauden, kun KuPS rakensi loppukesään ja syksyyn huikean voittoputken. Varmaan joskus aikanaan molempien leirissä ollaan tyytyväisiä minkäväriseen mitaliin tahansa ja siitä seuranneeseen paikkaan ensi kauden eurokentillä, mutta lauantai-iltana toisen osa on olla kuin myrkyn niellyt. Vain yksi voi olla mestari – se on urheilun peruslähtökohtia.

Interillä on onnistunut tällä kaudella valtavan moni asia. Seurajohto otti tietoisen ja harkitun riskin, kun se palkkasi päävalmentajakseen José Riveiron. Turkulaisjoukkue oli seilannut viime kaudet tuuliajolla, mutta ensimmäistä kertaa urallaan päävalmentajaksi noussut ”Rive” oli täydellisen onnistunut valmentajahaku. Menestystä Riveiro oli niittänyt jo pääkaupunkiseudulla apulaisvalmentajana toimiessaan, mutta näiden näyttöjen jälkeen ottajia on varmasti Espanjassa ja ulkomailla jonoksi asti. Kupittaalla rukoiltaneen, että Riveiro pysyy Interissä vielä pitkään.

Samanlainen täysosuma on ollut Riveiron vanhan pelaajan Filip Valencicin tuonti lainapestille Turkuun. Valencic on ollut sarjan paras pelaaja, niin kuin toiveikkaimmat keväällä povasivat. Joukkuehengen nakertamisesta ei ole näkynyt mitään merkkejä. Inter saa kiittää itseään myös siitä, että sillä riitti kärsivällisyyttä pitkäaikaispotilas Niko Markkulan suhteen, sillä wingbackin nousut ovat tuoneet Interille paljon pisteitä.

Ojala-Furuholm kuin loistava elokuvan jatko-osa

Pelaajahankinnatkin Interillä onnistuivat pääasiassa hyvin, mutta kaikkein eniten interistejä lämmittänee se, että Valencicin vahva kausi on avittanut myös seuraikoneja Mika Ojalaa ja Timo Furuholmia takaisin omalle tasolleen. Kaksikko oli voittamassa jo kaudella 2008 Interin seurahistorian ensimmäistä mestaruutta (joskin Furuholmin kausi meni loukkaantumisen vuoksi pipariksi). Vielä hurjemmassa tikissä miehet olivat Interin hopeakaudella 2011, kun he yhdessä kolmannen seuralegendan Henri Lehtosen kanssa mättivät huikeat 53 maalia.

Pian tämän jälkeen Ojalaa ja Furuholmia vietiinkin jo ulkomaisille kentille. Vihdoin tällä kaudella Turussa on kuitenkin taas nautittu vanhan kunnon tandemin toimivuudesta kuin vanhoina hyvinä aikoina.

[readmore from=FC-Inter-Turku]

Aina duolla ei ole ollut helppoa. Mika Ojala palasi kotimaahan kuin kultaisen Midaan kosketuksensa menettäneenä. Syötöt karkailivat, erikoistilanneosaaminen oli tiessään ja turhautuminen paistoi kauas. Odotukset itseä kohtaan olivat kenties ylisuuria, ja lopulta Ojalan tuska kärjistyi masennukseksi ja burnoutiksi. Oli pakko ottaa aikalisä.

Tulisieluisen Furuholmin jalka ei ehkä enää nouse ihan samaan malliin kuin ennen, ja Inter-kapteenin intohimo on välillä karannut kiukutteluksi, kun joukkueen peli on takkuillut. Nyt molemmat ovat kuitenkin taas löytäneet peli-ilon ja iloitsevat toistensa onnistumisista.

– Nyt olemme yli kolmekymppisiä äijiä ja vaikka molemmat ovat käyneet muualla, se yhteys ei ole kadonnut mihinkään. Sellaista on vaikea pakottaa. Se vain tulee tiettyjen pelaajien kanssa, Ojala kuvaili kaksikon yhteispeliä Ylen syvällisessä haastattelussa heinäkuussa.

– ”Furkan” merkitys sekä minulle että koko seuralle on ollut aivan äärettömän suuri. Sanat eivät riitä kuvastamaan sitä, miten hienoa on, että olen saanut pelata hänen kanssaan niin monta vuotta.

Furuholm jakaa Ojalan esittämän tunteen, ja tunnustaa nauttivansa pelikaverinsa maaleista kuin omistaan.

– Hän (Ojala) tekee paluuta Veikkausliigan eliittiin. Hän on minun silmissäni se suurin Inter-legenda, Furuholm sanoi samassa Ylen jutussa.

– Pari vuotta ovat olleet todella vaikeita, mutta jokainen Mikan tekemä maali tuntuu siltä kuin tekisin sen itse. Olemme kasvaneet sellaisessa symbioosissa.

Monet varmasti soisivat, että hieno pelimiesduo Ojala-Furuholm saisi juhlia vielä yhdessä mestaruutta pitkän tauon jälkeen. Se olisi 29-vuotiaalle Interille seurahistorian toinen täysosuma. Monet soisivat, mutta KuPS ja KuPS:n kannattajat taatusti eivät.

Honkavaara vaippaiässä KuPS:n edellisen mestaruuden aikoihin

11 vuoden odotus ei tunnu missään, jos sitä vertaa 43 vuoteen. Niin kauan on nimittäin kulunut KuPS:n edellisestä mestaruudesta.

Luonnollisesti yksikään kuopiolaisten nykyisistä pelaajista ei ollut tuolloin vielä syntynyt. Seinäjoella maailmaan putkahtanut Jani Honkavaara on KuPS:n edellisen mestaruusvuoden 1976 antia, sillä Honkavaara oli KuPS:n mestaruusjuhlien aikoihin konttausiässä. Seuran taustahahmo, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti oli tuolloin 13 ja kakkosvalmentaja Keith Armstrong oli juuri aloittanut pelejään Sunderlandin organisatiossa.

Kun puhutaan mestaruuskantaan paluusta 43 vuoden jälkeen, olisi kyseessä luonnollisesti kaunis satu. Odotus on ollut savolaisille pitkä ja tuskaisa, mutta onneksi matkaa on siloteltu muutamalla himmeämmällä mitalilla ja vuoden 1989 cup-voitolla.

KuPS:n mahdollista mestaruustarinaa kaunistaisivat se, että siten valmentaja Jani Honkavaara saisi joukkueeltaan upeimmat mahdolliset jäähyväiset. Honkavaara juhli HIFK:n valmentajana kolmea sarjanousua ja saavutti arvostusta lajipiireissä, mutta mestaruus olisi miehen uralla ensimmäinen.

Ensimmäistä mestaruuttaan janoaa myös muun muassa KuPS:n sitoutunut ja intohimoinen kapteeni Petteri Pennanen, seuraikoni jo hänkin. Myös muut Savon omat pojat, KuPS:ssa keskeisessä roolissa pelaavat Saku Savolainen ja Ilmari Niskanen ovat kulkeneet Palloseurassa jo pitkän matkan.

[readmore from=KuPS]

Lauantain trillerin molemmilla osapuolilla on siis kaunis tuhkimotarina jo valmiiksi käsikirjoitettuna. Tässä sadussa on kuitenkin tarjolla vain yksi onnellinen loppu. ”Poika” eli mestaruuspokaali voi saada vain yhden kodin. Toisen jalassa kenkä puristaa vielä pitkään.

Se on kuitenkin varmaa, että kannattajille tämä draama tulee tarjoamaan runsaasti sydämentykytyksiä, joten näin harvinaisesta kauden huipennuksesta kannattaa ottaa joka sekunti kaikki ilo irti. Joko Interin tai KuPS:n leirissä tullaan panemaan pystyyn isot bileet, pitkän tai vielä pidemmän odotuksen päätteeksi.

Hienon kauden on pelannut se ottava osapuolikin, mutta luultavasti Aurajoessa tai Kallavedessä virtaava vesi pääsee jo jäätymään ennen kuin hopea alkaa kunnolla maistua. Tätä urheilu kauneimmillaan ja kauheimmillaan on.