Nyt hereillä, Huuhkaja-fanit! Kreikasta kuuluu hyviä uutisia
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajat liiteli tiistaina jo EM-kisojen kynnykselle, kun se kukisti Turussa Armenian 3-0 (lue raportti ottelusta). Koska peli pelattiin jo alkuillasta, tarjoutui suomalaisfaneille tilaisuus seurata suorana myös lohkon toista tärkeää kamppailua, jossa Kreikka isännöi Bosnia ja Hertsegovinaa.
Armenian hatarat EM-kisahaaveet haihtuivat tappion myötä lähes olemattomiin, joten Suomen ainoa todellinen uhka on enää Bosnia ja Hertsegovina. Siksi Kreikasta toivottiin kotijoukkueelle mahdollisimman montaa pistettä.
Suomalaiset saivatkin hyviä uutisia puolen tunnin kohdalla, kun 20-vuotias hyökkääjä Vangelis Pavlidis taiteili isännät 1-0 -johtoon. Pian tämän jälkeen oli jo 2-0 lähellä, mutta vieraiden maalivahti Ibrahim Sehic torjui kreikkalaisten yrityksen.
Viisi minuuttia avausmaalin jälkeen Bosnia ja Hertsegovina onnistui kuitenkin nousemaan tasoihin, kun Amer Gojak ohitti hyvin aloittaneen kreikkalaisvahdin Alexandros Paschalakisin. Nuori ja kokematon kreikkalaisjoukkue on joka tapauksessa osoittanut avausjakson aikana, että se on valmis ja halukas saamaan ottelusta hyvän tuloksen.
Bosnia ja Hertsegovina on hävinnyt karsintojen kaikki kolme tähänastista vierasotteluaan. Mikäli Kreikastakin olisi tuloksena tappio tai edes tasapeli, voisi Suomi varmistaa EM-kisapaikkansa jo marraskuun kotiottelussa Helsingissä, jossa vastaan asettuu lohkojumbo Liechtenstein. Tällöin Huuhkajille riittäisi voitto Liechtensteinista.
Jos Bosnia ja Hertsegovina voittaa, saattavat lohkon ratkaisut venyä päätöskierrokselle, mutta tällöinkin Suomella on kisapaikka omissa käsissä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”