Suomi – Armenia: Huuhkajat takaisin voittojen tielle?
Kuva: Juha Tamminen
EM-karsinnat
Suomi – Armenia
Tiistai 15.10. klo 19:00
Suomen osalta EM-karsinnat jatkuvat tiistaina. Huuhkajien pääsy ensi kesän EM-kisoihin on Bosnia-tappiosta huolimatta yhä omissa käsissä. Lauantain ottelu oli kuitenkin huolestuttavan heikko, joten tiistaina otteiden pitäisi parantua selkeästi. Armenia on näihin karsintoihin nostanut tasoaan selvästi, joten sen yli ei kävellä tuosta vain.
Bosnia-tappion voi siis unohtaa mahdollisimman nopeasti. Markku Kanervan suojatit olivat heti alusta asti pulassa aggressiivisesti hyökänneiden isäntien kynsissä. Tasoero oli jopa huolestuttavan selkeä. Lisää jobinpostia Kanervalle tuli Paulus Arajuuren polvivammasta – mies on todennäköisesti tiistain ottelusta poissa. Tiistaina koko ottelun asetelma on täysin erilainen, sillä odotettavasti Armenia tulee kehiin passiivisella puolustustaktiikalla.
Suomen kannalta lauantain iloisin asia oli Armenian jääminen 1-1 tasapeliin piskuisen Liechtensteinin vieraana. Armenialaiset hallitsivat ottelua selkeästi, mutta niin vain isännät tulivat toisella jaksolla tasoihin ja nämä asetelmat säilyivät loppuun asti. Kaikella todennäköisyydellä joukkueen tähtipelaaja Henrikh Mkhitaryan ei ole käytettävissä tässäkään ottelussa loukkaantumisen takia. Tämä on luonnollisesti Huuhkajille hyvä uutinen.
Lyö vetoa ottelusta:
Odotan ottelusta melko vähämaalista taistelua, jossa Suomi pitää enemmän palloa. Armenia ei ole häävi vierailija, joten odotan Huuhkajilta hyvää tulosta ja askelta lähemmäs kisoja. Otan rohkean vetosuosituksen siitä, että Huuhkajat sekä johtavat ottelua puoliajalla että voittavat koko ottelun. Vetosuositus on Puoliaika / lopputulos 1/1 kertoimella 2,50. LYÖ VETO tarjoilee peräti 150% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 250 euroa pelirahaa. Lunasta in 150% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 250€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään

- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa