Teemu Pukki Cristiano Ronaldon rinnalle EM-karsintojen maalipörssissä – Norwichilta kylmänviileä twiitti
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien ykköspyssy Teemu Pukki osoitti tiistai-iltana jälleen kliinisyytensä, kun hän chippasi kaksi lähes identtistä maalia Armenian verkkoon. Pukin maalit auttoivat Suomen tuikitärkeään 3-0 -voittoon matkalla ensi kesän EM-turnaukseen.
29-vuotias Pukki on tehnyt nyt kahdeksassa EM-karsintaottelussa yhteensä seitsemän maalia ja antanut yhden maalisyötön päälle. Pukin maalit ovat jakautuneet myös tasaisesti, sillä hän on onnistunut maalinteossa kaikkia Suomen viittä karsintavastustajaa vastaan. Suomi on tehnyt karsinnoissa yhteensä 12 maalia, joista Pukin osuus on siis yli puolet.
Koko EM-karsintojen maalitilastossa Pukki nousi nyt jaetulle viidennelle sijalle. Suomen lohkon maiden pelaajista kukaan muu ei ole pystynyt Pukin lisäksi yli kolmeen osumaan.
[readmore from=Pukki-Teemu]
Pukin tavoin seitsemään maaliin ovat pystyneet Portugalin supertähti Cristiano Ronaldo sekä Serbian Aleksandar Mitrovic. Edellä on siis vain neljä pelaajaa. Koko EM-karsintojen maalitilastoa johtaa kymmenen maalia tehnyt Israelin Eran Zahavi. Yhdeksän maalia on tehnyt Venäjän Artem Dzuyba ja kahdeksan osumaa Englannin tehokaksikko Harry Kane ja Raheem Sterling.
Pukin tehokkuus maajoukkueessa ei mene koskaan ohi myöskään miehen seurajoukkueelta Norwichilta, jonka ykköspyssy suomalainen niin ikään on. Armenia-pelin ”Tupla-Pukin” jälkeen Norwichin Twitter-tilillä tyydyttiin toteamaan kylmänviileästi ”ruoho on vihreää”. Kotkan pojan maalit ovat siis englantilaisille jo itsestäänselvyyksiä, ja Veritaksen iltakin Pukille vain ”päivä toimistolla”.
Grass is green
#ncfc
PUKKIIII!!! Teemu Pukki iskee EM-karsintojen seitsemännen maalinsa, ja millä tavalla - Pukki nostaa pallon jälleen läpiajosta yli maalivahdin ja siirtää Suomen Armeniaa vastaan jo 3-0-johtoon
#Huuhkajat #FINARM #EURO2020 #PUKKIPARTY
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
