Arsene Wenger paljastaa mahdollisesta tulevasta pestistä: ”Päätimme yhdessä, että keskustelemme ensi viikolla”
Kuva: Getty Images
Ranskalaismanageri Arsene Wenger kertoi beIN Sportsille, että hän keskustelee Bayern Münchenin kanssa ensi viikolla mahdollisesta valmennuspestistä.
Entinen Arsenalin päävalmentaja on yksi esille nousseista nimistä, joka voisi korvata potkut saaneen Niko Kovacin bayernilaisten peräsimessä. Aiemmin uutisoitiin, että Wenger ei olisi menossa Bayerniin.
Nyt Wenger päätti kertoa, mikä on tilanne hänen ja Bayern Münchenin osalta.
– Minulla ei ole agenttia. Olen ainut, joka tästä asiasta voi puhua. Kukaan ei voi puhua puolestani, Wenger sanoi.
– Olen tuntenut Franz Beckenbauerin, Karl-Heinz Rummeniggen ja Uli Hoenessin 40 vuotta. Bayern Münchenin menestys perustuu poikkeukselliseen pätevyyteen, rehellisyyteen, harkinnanvaraisuuteen ja yksinkertaisuuteen. Olemme olleet aina rehellisiä toisillemme, Wenger sanoi.
Wenger kertoi, että hän on ollut yhteydessä seuraan keskiviikkona.
– Rummenigge soitti minulle keskiviikkona. En voinut vastata puheluun, mutta soitin hänelle takaisin. Hän kysyi minulta, olisinko kiinnostunut, koska he etsivät uutta valmentajaa. Sanoin, että en osaa vielä sanoa, koska en ole ajatellut asiaa. Sovimme, että mietin asiaa, ja keskustelemme ensi viikolla. Se on totuus, Wenger päätti.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä