Burnley – West Ham: Tappioputki poikki?
Valioliiga
Burnley – West Ham
Lauantai 09.11. klo 17:00
Valioliigassa pelataan lauantaina alemman keskikastin välienselvittely, jossa huonon jakson keskellä piehtaroivat Burnley ja West Ham ottavat yhteen. Burnley lähtee otteluun kolmen ottelun tappioputkessa, kun puolestaan West Hamin voitoton putki on kestänyt viisi ottelua. Molemmilla joukkueilla on suuri tarve saada epämieluisa putki poikki, sillä alaspäin ei olisi enää varaa valua.
Burnley oli Sheffield Unitedia vastaan vierasottelussa umpisurkea. Sean Dyche ei varmasti ole jäänyt toimettomaksi viime viikonloppuisen pohjakosketuksen jälkeen. Chelsea- ja Leicester-tappioissa esitykset olivat oleellisesti parempia, eikä niistä pistepussin karttuminen olisi ollut mikään vääryys. Kokoonpanoissa Dyche odottaa varmasti tietoa kärkipelaaja Chris Woodin pelikunnosta. Miehen paluu kentälle olisi iso buusti joukkueelle.
Hyvän alkukauden jälkeen myös West Ham on vaeltanut varjojen mailla. Esitykset ovat viime viikkoina olleet pahimmillaan onnettomia ja varsinkin puolustuksen suhteen Manuel Pellegrinin olisi saatava aikaan positiivinen muutos. Viime viikonloppuna joukkue päästi kotonaan kolme maalia Newcastlea vastaan ja suoritusta ei voi kehua. Ykkösvahti Lukasz Fabianski on edelleen pois, eikä paikkaaja Roberto Jiménez saa puolustukselta ansaitsemaansa tukea.
Lyö vetoa ottelusta:
Burnleyn joukkue on varmasti saanut viikolla Dycheltä madonluvut ja tulee otteluun kovalla asenteella. Suoraviivainen pelityyli pitää varmasti Hammersin puolustuksen kiireisenä. Lähden siitä, että isännät katkaisevat lauantaina tappioputkensa: vetosuositus on Burnley voittaa ottelun kertoimella 2,31. LYÖ VETO tarjoilee peräti 150% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 250 euroa pelirahaa. Lunasta in 150% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 250€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja