Huuhkaja-topparilla hieno päivä – avausmaali uudessa seurassa ja valinta pelin parhaaksi

22 A-maaottelua pelannut Juhani Ojala löysi elokuussa uuden seuran Tanskan kakkostasolla pelaavasta Vejle BK:stä. Ainakin tässä vaiheessa siirto vaikuttaa onnistuneelta. 30-vuotias suomalaistoppari kellottaa Vejlessä suuria minuutteja ja joukkue on tyrkyllä Superliigaan.
Ojala teki lauantaina Vejlen 3-0 -maalin, kun joukkue kaatoi kotikentällään Fremad Amagerin 4-0. Maali oli Ojalan ensimmäinen Tanskan kentillä.
Vejle hävisi kaksi kauden neljästä ensimmäisestä sarjapelistään pudottuaan viime kauden päätteeksi pääsarjasta, mutta sitten peli on alkanut todella kulkea. Viimeisin tappio on jo elokuun 14:ltä päivältä. Tappiottomia pelejä on jonossa jo 11.
Ojala debytoi Vejlen paidassa vasta syyskuun lopussa, kun hän pääsi pelin loppuhetkillä vaihtopenkiltä sisään. Viimeisissä viidessä ottelussa hän on pelannut täydet 90 minuuttia, eikä Vejlen verkkoon ole tehty näissä otteluissa maaliakaan.
[readmore from=Ojala-Juhani]
Lauantaina Ojalan esitys molemmissa päissä kenttää oli sen verran vakuuttava, että seuran kotisivujen mukaan hänet palkittiin ottelun parhaana pelaajana.
Vejle johtaa Tanskan ykkösdivisioonaa, kun sarjaa on pelattu 15 kierrosta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan