Lukas Hradecky avasi maagista perjantai-iltaa Bildille: ”Aluksi jäin vain seisomaan”

Lukas Hradecky pelasi perjantaina EM-karsintojen kuudennen nollapelinsä, kun Suomi otti samalla karsintojen kuudennen voittonsa. Se riitti varmistamaan Suomelle historiallisen paikan ensi kesän EM-kisoissa.
Nyt Bayer Leverkusenin 29-vuotias maalivahti on avannut saksalaislehti Bildille perjantai-illan tuntemuksiaan ja ennakkoajatuksiaan EM-turnauksen tiimoilta. Hradeckykin ymmärrettävästi juhli maagista iltaa railakkaasti, eikä unta kertynyt liiaksi. Kentällä veräjänvartija nauratti pelikavereitaan Huuhkaja-naamari päässään.
– Kun loppuvihellys soi, jäin ensin vain seisomaan paikalleni. Tunteeni olivat sekoitus iloa ja ylpeyttä, sillä lapsuuden unelmani oli käynyt toteen, Hradecky kirjoitti Bildissä.
– Kyllä – me suomalaiset olemme ensimmäistä kertaa arvokisoissa! Olemme totisesti tehneet historiaa.
– Faneja juoksi heti ohitseni kentälle. Näin monien aikuisten ihmisten itkevän ilosta. Eräs fani antoi minulle Huuhkaja-naamarin, ja vedin sen huvikseni heti päähäni.
– Pukukopissa kaikki suihkuttivat villisti kuohuviiniä, vain omaa pulloani en saanut auki. Suomalaisia iskelmiä laulettiin. Juhlimme sitten Teatteri-baarissa Helsingissä ystävien ja perheiden kanssa aamuviiteen. Äitini Brigita, isäni Vlado ja veljeni Matej ja Tomas olivat paikalla. Nukuin vain kolme tuntia.
Seuraavaksi Hradecky kertoo siitä, kuinka pitkän yhteisen matkan joukkue on tehnyt.
– Siitä (EM-kisoista) tulee suuri seikkailu, mutta emme halua emmekä aio olla pelkkiä turisteja. Joukkueemme on kuin kaveriporukka, joka kokoontuu parin viikon välein potkimaan yhdessä. Tämä joukkuehenki on menestyksen suuri salaisuus.
[readmore from=Huuhkajat]
– Meillä ei ole maailmantähtiä, mutta me kaikki pelaamme Euroopan suurissa liigoissa. Esimerkiksi Norwichin Teemu Pukki, joka on kehittynyt erinomaisesti ja ampui meidät yhdeksällä maalillaan EM-kisoihin.
– Maanantaina pelaamme vielä Kreikkaa vastaan ja haluamme lahjoittaa faneillemme vielä yhden voiton. Maassamme, joka tunnettiin tähän asti vain jääkiekosta ja mäkihypystä, vallitsee mieletön jalkapalloeuforia. Odotamme kaikki jännityksellä sitä, mikä meitä odottaa tiistaisessa kansanjuhlassa Helsingissä, Hradecky päättää.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS