Mitä Old Traffordin vanhat vaihtopenkit tekevät Helsingissä? – Suomalaisen Man Utd -fanin satoja tuhansia euroja vaatinut keräilyharrastus laajentui museohankkeeksi

Manchester United on yksi maailman suurimmista urheilubrändeistä, ja sillä on kannattajia ympäri maailmaa. Yksi Unitedin fanaattisimmista kannattajista löytyy Suomesta. Jere Virtaselle Unitedista on tullut elämäntapa.
Virtanen on Suomen virallisen Manchester United -kannattajayhdistyksen (MUSCOF ry) jäsen, mutta sen lisäksi hän on yksi syvimmälle Unitedin kansainvälisessä kannattajakulttuurissa sukeltanut suomalaiskannattaja. Virtasella on esimerkiksi käynnissä hanke Unitedin entisten pelaajien kanssa. Virtanen pyrkii auttamaan seuran legendoja viestimään sosiaalisessa mediassa. Tarinoita nimittäin legendoilla riittää.
– Voitte vain kuvitella kuinka paljon siellä on tarinoita sellaisilla pelaajilla, jotka ovat esimerkiksi pelanneet George Bestin kanssa, Virtanen kertoo Valiocast-podcastissa.
Ehkä kiinnostavin asia Virtasen United-suhteessa on hänen vuosien keräilyharrastus. Pienestä alkanut harrastus on kasvanut siihen pisteeseen, että Virtanen on rakentamassa Helsinkiin Manchester United -aiheista museota, Red Roomia.
– Meikäläisen aivovamma tätä seuraa kohtaan on laajentunut vuosien varrella.
Tarinoita rakastava Virtanen kertoi keräilyharrastuksen alkaneen noin viitisentoistavuotta sitten. Ensin käteen tarttui erilaisia fanitavaroita seuran virallisesta kaupasta. Nyt Virtasella on pelipaitoja, kahvimukeja, arvoesineitä ja esimerkiksi kaksi Old Traffordin vanhaa vaihtopenkkiä, joilla ovat istuneet muun muassa Cristiano Ronaldo, Paul Scholes sekä Ryan Giggs. Tosin sillä varauksella, etteivät edellä mainitut pelaajat juurikaan vaihtopenkillä istuneet.
– Tavaroita alkoi kertyä kodin joka nurkkaan, eikä sängyn allekaan mahtunut enää yhtään lisää. Rupesin miettimään, että tarvitsen jonkinlaisen tilan tälle. Minulla joskus vähän hankkeet tuppaavat kasvamaan, ja hankin sitten 210-neliöisen tilan. Rupesin rakentamaan sinne yksityistä museota ja sporttibaaria, Virtanen toteaa.
Red Room -museo on yhä työn alla, mutta pitkän rakennusprosessin tunnelin päässä alkaa jo valo välkkymään. Mitään tarkkaa ajankohtaa valmistumiselle ei vielä ole. Museosta ei myöskään ole tulossa mitään yleistä nähtävyyttä. Virtanen haluaa pitää Red Roomin yksityisenä museona, jossa on mahdollista tehdä erinäisiä yksityistilaisuuksia.
Podcast-jaksossa Virtanen kertoo muun muassa mitkä tavarat tai asiat ovat hänelle tärkeimpiä. Lisäksi mies kertoo tarkemmin suhteestaan Manchester Unitediin.
Virtasella on laaja verkosto, jonka avulla hän on saanut mitä mielettömämpiä tavaroita haltuunsa. Yksi hyvä esimerkki on kahvikuppi, jonka historia vie niinkin kauas kuin aikaan ennen Manchester Unitedin perustamista. Keräilyharrastus on totta kai vaatinut rahaa, eikä ihan vähän.
– Ostoarvo on hyvin eri asia kuin nykyarvo. Varsinkin näiden uniikkien tavaroiden kohdalla on hyvin vaikea määritellä sitä arvoa, kun esimerkiksi Kiinassa keräilijät maksavat aivan poskettomia summia.
– En ehkä lähde tässä huutelemaan rahallista arvoa. Mutta sanotaan vaikka näin, että minulla voisi olla ihan kiva omakotitalo ihan pramealta paikalta Helsingistä tuolla samalla rahalla. Toki tämä on ollut useamman kymmenen vuoden projekti. Harrastukset maksaa, Virtanen sanoo.
Voit kuunnella Valiocastin jakson tästä linkistä tai alta.
https://open.spotify.com/episode/1hEZtSXEehl6cWHODg7pkA?si=Ds-vf7qKRlqschRmTHz-Ng
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 4/5
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa