Nyt puhuu Arsenalin kapteeninnauhan menettänyt Granit Xhaka: ”Minusta siinä ei ole järkeä, että loukkaa ja herjaa omaa kapteeniaan”
Kuva: Getty Images
Arsenalin keskikenttäpelaaja Granit Xhaka sanoo, että hänen saamansa kohtelu seuran omilta kannattajilta viime kuun ottelussa Crystal Palacea vastaan oli ”perusteetonta”.
Osa Arsenalin kotikannattajista vihelsi ja buuasi Sveitsin maajoukkuepelaaja Xhakalle, 27, kun hänet otettiin tunnin kohdalla vaihtoon. Xhaka taputti sarkastisesti, kiroili yleisölle ja kehotti heitä pitämään enemmän ääntä, kun hän asteli pois kentältä. Lopuksi hän otti pelipaitansa pois ja painui suoraan stadionin uumeniin.
Xhakaa ei ole sen jälkeen valittu kertaakaan Arsenalin kokoonpanoon, ja hän menetti myös joukkueen kapteeninnauhan, jonka hän sai tällä kaudella.
Siirtohuhut ovat vieneet Xhakaa pois Arsenalista, jonka manageri Unai Emerykin myönsi, ettei sveitsiläinen välttämättä enää pelaa seurassa.
Xhaka pahoitteli jo käytöstään sosiaalisessa mediassa ja sanoi, että hän saavutti ”kiehumispisteensä” viikkoja jatkuneiden solvausten takia. Hän kertoi myös, että oli saanut viestejä, joissa häntä ja hänen perhettään uhkailtiin väkivallalla.
Nyt Xhaka on antanut myös ensimmäisen haastattelunsa tapahtuneen jälkeen, sveitsiläislehti Blickille.
– Se tuntui minusta todella pahalta ja sekoitti tunteeni, kun näin numeroni neljännen tuomarin taululla ja kannattajat reagoivat sillä tavalla, sanoi Xhaka FourFourTwon mukaan.
– Se oli todella tuskallista ja turhauttavaa.
– Minusta se (kannattajien) reaktio oli käsittämätön, etenkin ottaen huomioon sen rajuuden ja vihamielisyyden. Kannattajat ovat olleet olennainen osa tätä lajia niin kauan kuin muistan. Ja minä arvostan suuresti kannattajien omistautuneisuutta ja sitä, millaisia vaikeuksia he ovat valmiita kohtamaan auttaakseen meitä pelaajia.
– Jos minä saan rakentavaa kritiikkiä tai vielä rajumpia parjauksia kohdalleni, yritän käsitellä ne rauhallisesti ja objektiivisesti. Se on kestettävä, jos me pelaamme huonosti. Tiedän sen liiankin hyvin [edellisistä seuroistani] Baselista ja Mönchengladbachista. Mutta se, mitä täällä tapahtui, oli epätavallista ja yliampuvaa ja perusteetonta.
– Minusta siinä ei ole järkeä, että loukkaa ja herjaa omaa kapteeniaan, aiheuttaa levottomuutta ja huonoa tuulta joukkueelle, jota kannattaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi