Valioliigan kahdestoista ottelukierros päättyi todelliseen herkkupalaan, kun viime kaudella viimeiseen saakka mestaruudesta taistelleet Liverpool ja Manchester City kohtasivat Anfieldilla. Kotiyleisö sai kosolti aihetta juhlaan, sillä sarjakärki Liverpool jatkoi taivaltaan Englannin kentillä edelleen tappioitta, ja otti täyden pistepotin maalein 3-1.

Liverpool otti luulot pois vierailtaan jo alussa. Avausmaalin tykitti paristakymmenestä metristä komealla pommilla Fabinho. Tilanne oli jokseenkin hämmentävä pallon käytyä Liverpoolin rangaistusalueella Trent Alexander-Arnoldin kädessä, mutta koska se osui juuri ennen tätä myös Cityn Bernardo Silvan käteen, ei maalia VAR-tarkistuksenkaan jälkeen hylätty. Sekavasta tilanteesta käynnistyi Liverpoolin maaliin johtanut vastahyökkäys.

2-0 syntyi 13. minuutilla. Andy Robertson löysi syötöllään Mohamed Salah, joka viimeisteli päällään ammattimiehen varmuudella. Sosiaalisessa mediassa spekuloitiin ahneesti tilanteen olleen paitsio, mutta luultavasti videotuomarit tekivät tämänkin suhteen tuumantarkkaa työtä.

Ohjat olivat näin tukevasti Liverpoolin käsissä, ja kun Sadio Mané puski 51. minuutilla numeroiksi jo 3-0, alkoi City olla lyöty. Nyt loistavan keskityksen lähetti oikealta Jordan Henderson. Cityn maalia vartioinut Claudio Bravo sai käsiään vielä väliin, mutta ei pystynyt estämään maalia.

Viimeisellä varttitunnilla City rakensi etenkin Raheem Sterlingin energisyyden avulla hyvän loppukirin, mutta pisteisiin saakka se ei riittänyt. Lohtumaalin teki Bernardo Silva hyvällä ja tarkalla laukauksella alakulmaan. Cityn manageri Pep Guardiola vaati myös äänekkäästi rankkaria, kun pallo pelattiin taas Alexander-Arnoldin käteen, mutta erotuomari Michael Oliver ei heltynyt.

Liverpool on saanut nyt 34 pistettä 36 mahdollisesta. Sen etumatka sijoilla kaksi ja kolme majaileviin Leicesteriin ja Chelseaan on kahdeksan pistettä, ja neljänneksi tällä kierroksella pudonneeseen Manchester Cityyn jo yhdeksän.

Huippumanageri Pep Guardiolalle vallitseva tilanne merkitsee lähestulkoon valmentajauran tähän asti suurinta haastetta. Ennen tätä kautta Guardiola oli toiminut pääsarjavalmentajana kymmenellä kaudella, ja kahdeksan näistä kausista oli päättynyt Guardiolan valmentaman joukkueen – Barcelonan, Bayern Münchenin tai Manchester Cityn – mestaruuteen. Vaille mestaruutta katalaaniluotsi on jäänyt vain viimeisellä Barcelonan ja ensimmäisellä Cityn kaudellaan.

Espanjalaislehti AS kirjoitti jo lokakuun alkupuolella siitä, kuinka haastavassa tilanteessa Guardiola oli, kun Valioliigaa oli pelattu kahdeksan kierrosta. Cityn ero Liverpooliin tuossa vaiheessa oli kahdeksan sarjapistettä. Se oli suurempi ero kuin Guardiolalla oli koskaan aiemmin ollut sarjakärkeen kahdeksan pelatun ottelun jälkeen.

Kaudella 2011-2012 Guardiolan Barcelona oli sarjakärki Real Madridia neljä pistettä perässä, mutta muutoin Guardiolan poppoo oli ollut kahdeksan sarjakierroksen jälkeen aina joko sarjakärjessä (seitsemän kertaa) tai pisteen päässä johtajasta (kahdesti).

[readmore from=Guardiola-Pep]

Mielenkiintoinen kahdeksan kierroksen otanta on siksikin, että Guardiola itse on sen merkitystä korostanut. ”Liigat voitetaan viimeisten kahdeksan kierroksen aikana ja hävitään ensimmäisten kahdeksan aikana”, Guardiolan kerrotaan todenneen häntä käsitelleessä elämänkerrassa.

Sunnuntaina Guardiolan Cityllä oli tähän asti tärkein ja paras tilaisuus kuroa Liverpoolin etumatkaa kiinni. Siinä ei se onnistunut, vaan ero venähti jo yhdeksään pisteeseen. Kauden kahdeksaan viimeiseen peliin on vielä kosolti aikaa, mutta helpolta ei Guardiolan haaste näytä, kun kaudesta on pelattuna pyöreästi kolmasosa.