Tilastot sen kertovat – Huuhkajat-tähti oli EM-karsintojen viidenneksi kovin syöttelijä
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien EM-karsintataival tuli päätökseen viime maanantaina. Teemu Pukki maalasi karsintojen kymmenennen osumansa Kreikkaa vastaan, nousten maalipörssin viiden parhaan maalintekijän joukkoon.
Pukki ei kuitenkaan jäänyt EM-karsintojen ainoaksi suomalaispelaajaksi, joka ylsi yhden pelillisen osa-alueen parhaimmistoon. UEFA:n tilastopaketin mukaan Huuhkajien keskikenttäpelaaja Glen Kamara teki viidenneksi eniten onnistuneita syöttöjä päättyneissä karsinnoissa.
Kamara syötti pallon onnistuneesti joukkuetovereilleen peräti 720 kertaa. Eniten onnistuneita syöttöjä antoi Saksan ja Bayern Münchenin Joshua Kimmich (897).
[readmore from=Kamara-Glen]
Kimmichin ja Kamaran välistä löytyy nippu huikeita maajoukkuepelaajia. 885 onnistunutta syöttöä antoi Belgian Toby Alderweireld. Suomeakin vastaan Ratinalla maalannut Jorginho syötti puolestaan 822 kertaa omille Italian riveissä. Kamaran yläpuolelle jäi myös Espanjan ja Real Madridin kapteeni Sergio Ramos 730 onnistuneella syötöllä.
Koska Saksan, Belgian, Italian ja Espanjan pallonhallintaprosentit olivat keskiarvoltaan kovempia kuin Suomella, Kamaran tuottamat lukemat voidaan tulkita entistä loistokkaammiksi. Hän pelasi nimittäin paljon kovemman paineen ja prässin alla kuin kukaan mainituista pelaajista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille