Kingsley Coman näytti loukanneen pahemman kerran polveaan Mestarien liigan ottelussa Tottenhamia vastaan.

Ottelussa maalinkin tehnyt Coman joutui jättämään kentän avausjakson puolivälissä. Comanin polvi vääntyi pahannäköisesti, kun ranskalaislaituri laskeutui maahan ja Coman jäi välittömästi kentän pintaan pitelemään polveaan.

Ensimmäiset tiedot kertoivat Comanin kärsivän jälleen vakavasta vammasta, mutta Bayern Münchenin tiedotteen mukaan Coman ja Bayern selvisivät säikähdyksellä.

Comanilla on polvessaan pieni vamma, joka pitää ranskalaisen sivussa pelikentiltä noin 3-5 viikon ajan, mutta vamma ei suinkaan vaadi leikkausta ja puolen vuoden poissaoloa.

Coman on kuulunut tällä kaudella Bayernin ehdottomiin avainpelaajiin. Tällä kaudella Coman on tehnyt neljä maalia ja antanut viisi maalisyöttöä.