Bayern Münchenin väliaikaisvalmentaja sai pestin loppukauden ajaksi – voittanut lähes kaikki pelinsä
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin väliaikaisvalmentajana marraskuun alusta lähtien toiminut Hans-Dieter Flick on saanut vetovastuun joukkueesta tämän kauden loppuun asti. Bayern sanoo tiedotteessaan, että saksalainen Flick, 54, on mahdollinen vaihtoehto jatkamaan tehtävässä myös tämän kauden jälkeen.
Hän liittyi Bayernin valmennusryhmään viime kesänä ja hänet nostettiin joukkueen komentoon, kun kroatialainen Niko Kovač sai kenkää. Flick on ehtinyt johdattaa Bayernin kymmeneen otteluun, joista müncheniläiset ovat voittaneet kahdeksan ja hävinneet kaksi.
Päätös Flickin jatkamisesta tehtiin, kun Bayern oli voittanut lauantaina Wolfsburgin Bundesliigassa 2-0.
– Olen iloinen, että Bayern luottaa minuun yhä päävalmentajana. Minä todella nautin pelaajien ja valmennusryhmän kanssa työskentelystä. Olemme saavuttaneet hyvän tilanteen, josta aloittaa kauden toinen puolisko Bundesliigassa, Saksan Cupissa ja Mestarien liigassa. Nyt lataamme akkujamme. Tulemme valmistautumaan harjoitusleirillä intensiivisesti kauden toisen puoliskoon. Sitten yritämme saavuttaa niin monta voittoa ja pokaalia kuin mahdollista, kommentoi Flick seuran tiedotteessa.
Bayern München on 17 ottelun jälkeen Bundesliigassa kolmantena ja Saksan Cupissa se on edennyt neljännesvälierävaiheeseen, jossa se kohtaa Hoffenheimin. Mestarien liigassa Bayern eteni lohkostaan ensimmäisenä jatkoon voitettuaan kaikki kuusi otteluaan yhteismaalein 24-5.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”