FC Hakalle uusi pelaaja HJK:n organisaatiosta – maalivahti jatkaa Valkeakoskella
Veikkausliigaan noussut FC Haka on tehnyt ensi kaudeksi kaksi uutta pelaajasopimusta.
Maalivahti Joonas Immonen aloittaa kuudennen kautensa Hakassa ja uutena pelaajana joukkoon liittyy puolustaja Seth Saarinen. Kummankin sopimus on yksivuotinen.
– Anton (Popovitch) nyt on ikänsä täällä ollut, mutta muista sopimuspelaajista taidan olla pisimpään Hakassa ollut, 22-vuotias Immonen kommentoi seuran tiedotteessa.
Hän on toistaiseksi Hakan ainoa sopimusmaalivahti. Päättyneellä kaudella Immonen pelasi Ykkösessä 12 ottelua ja Turun Palloseuraan hiljattain siirtynyt Santeri Aaltonen vartioi maalia 15 sarjapelissä.
– Se nyt on selvä, että toinen maalivahti on tulossa, mutta mahdollisimman paljon peliaikaa lähden tietysti hakemaan. Veikkausliigassa pelaaminen on ollut yksi unelma ja nyt se on mahdollista täyttyä, Immonen painottaa.
Suomea nuorten maajoukkueissa edustanut Saarinen siirtyy Valkeakoskelle Helsingin Jalkapalloklubista. Hän on sarjanousijan ensimmäinen uusi kiinnitys ensi kauden joukkueeseen.
– Olen pelannut HJK:ssa koko ikäni ja ajattelin, että nyt olisi aika uuteen haasteeseen.
– Otin ”Temeen” (päävalmentaja Teemu Tainio) yhteyttä, kun tunsin hänet entuudestaan. Hän pyysi testeihin ja siitä se lähti etenemään.
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä