Lähde: Turkki selviää todella kevyin sanktioin kuohuttaneesta provokaatiostaan

Turkin A-maajoukkue kuohutti lokakuussa, kun se tuuletti maalejaan kahdessa EM-karsintaottelussa Albaniaa ja Ranskaa vastaan kollektiivisella sotilastervehdyksellä. Turkin valtio oli vain joitain päiviä aiemmin aloittanut sotatoimet Syyriaa vastaan, ja tuuletus tulkittiin solidaarisuuden osoitukseksi maan armeijalle. Ele sai osakseen laajaa kansainvälistä paheksuntaa.
Saksalaislehti Kicker kertoo nyt, että Euroopan jalkapalloliitto UEFA on käsitellyt tapausta kurinpitovaliokunnassaan viime viikolla. Päätöksestä ei ole vielä virallisesti tiedotettu, mutta sen mukaan Turkki selviää tuuletuksistaan todella kevyin sanktioin.
Kickerin mukaan UEFA langettaa 13 pelaajalle varoituksen. Lisäksi Turkin jalkapalloliitolle mätkäistään 50 000 euron sakot. Summa ei ole kovin merkittävä, kun ajatellaan, että Turkki nettoaa EM-kisoihin pääsystä UEFA:lta yli kahdeksan miljoonaa euroa.
[readmore from=Turkki]
Vielä ei ole selvillä, aikooko Turkin jalkapalloliitto valittaa päätöksestä. Turkki lähetti UEFA:n kuultavaksi tapauksen tiimoilta eturivin nimiään, sillä paikan päälle matkustivat palloliiton puheenjohtaj Nihat Özdemirin ohella muun muassa Evertonin Cenk Tosun ja AC Milanin Hakan Calhanoglu. Sotilastervehdys on ollut juuri Tosunin tavaramerkkejä.
Kickerin mukaan UEFA päätti jättää pelaajat ilman sääntöjen määräämää pelikieltoa siksi, etteivät he joutuisi kärsimään pelikieltoaan ensi kesän EM-turnauksessa. Turkki pelaa samassa lohkossa Italian, Sveitsin ja Walesin kanssa, ja pelikiellot olisi jouduttu lusimaan kisojen avausottelussa Italiaa vastaan. UEFA:n sääntöjen mukaan poliittisista kannanotoista pitäisi kuitenkin määrätä pelikielto.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!