Man Unitedin entistä hyökkääjää kiusattiin autostaan, seuralegenda antoi omansa lainaan – ”Ota tämä Lamborghini”

Argentiinalaishyökkääjä Carlos Tévez pääsi Manchester Unitedissa nopeasti jyvälle siitä, millainen tunnelma ja kulttuuri eurooppalaisessa suurseurassa saattaa olla.
Nykyään kotimaassaan Boca Juniorsia edustava Tévez, 35, oli kirjoilla Unitedissa vuosina 2007-2009. Aiemmin urallaan hän oli pelannut Argentiinassa ja Brasiliassa, ja ensimaistiaisensa eurooppalaisesta jalkapallosta hän sai West Hamissa, jota hän edusti vain yhden kauden, mutta lontoolaisseura pelastui hänen maalillaan putoamiselta pääsarjasta.
Manchester Unitedissa pelaaminen erosi Tévezin edellisistä kokemuksista merkittävästi. Hän oli ensimmäistä kertaa kirkkaimmissa parrasvaloissa, mikä näkyi myös seuran harjoituskeskuksessa, joka täyttyi päivittäin näyttävistä urheiluautoista.
– Pelaajat tulivat Manchester Unitedin harjoituksiin Ferrarilla tai Lamborghinilla. Jopa surkeimmalla pelaajalla oli Ferrari, kertoi Tévez ESPN:n haastattelussa.

– Minä tulin paikalle seuran antamalla Audilla, ja kaikki kiusasivat minua siitä. Ikään kuin se olisi ollut joku Fiat 600.
Tévezin mukaan Manchester Unitedin tähtihyökkääjä ja seuran kaikkien aikojen maalipyssy Wayne Rooney keksi väliaikaisen ratkaisun hänen ongelmaansa.
– Puhuin siitä Rooneylle, ja se hullu sanoi minulle, että ”ota tämä Lamborghini”.
– Menin hänen talolleen hakemaan sitä ja hän antoi minun pitää sitä kymmenen päivän ajan.
Tévez voitti Unitedissa muun muassa kaksi Valioliigan mestaruutta ja Mestarien liigan. Myöhemmin urallaan hän on edustanut myös Manchester Cityä, Juventusta ja Shanghai Shenhuaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS