Supercoppan finaalille komea päätös – Lazio kaatoi Juventuksen Saudi-Arabiassa!
Kuva: Getty Images
Lazio on voittanut Italian Supercoppan. Joukkue kaatoi Juventuksen 3-1-lukemin sunnuntai-iltana. Finaali pelattiin viime vuoden tapaan Saudi-Arabian Riadissa.
Lazio lähti kamppailuun pienenä altavastaajana, mutta paremmasta vireestä. Sillä on nimittäin jo kahdeksan ottelun mittainen voittoputki Serie A:ssa. Toiseksi viimeisin voitto tuli juurikin Juventuksesta, joka kaatui roomalaisseuran vieraana 1-3-lukemin joulukuun alussa. Juventus ei ole hävinnyt tällä kaudella vielä millekään muulle joukkueelle kuin Laziolle.
Jo pelin avauskympillä nähtiin keskustelua herättänyt tilanne, kun Blaise Matuidi potkaisi Luis Albertoa jalkapohja edelle sääreen. Monien ihmetykseksi erotuomari Gianpaolo Calvaresea ei edes pyydetty tarkastamaan tilannetta videolta potentiaalisen punaisen kortin valossa.
Lazio avasi finaalin maalihanat 16. minuutin kamppailun jälkeen. Lazio hieroi palloa pitkään Juventuksen alueella, ja lopulta Luis Alberto pommitti pelivälineen maaliin Sergej Milinkovic-Savicin pudotuksesta.
Juventus kävi lähellä tasoitusmaalia Paulo Dybalan vapaapotkusta puolen tunnin pelin kohdalla. Hänen kierteinen laukauksensa meni kuitenkin hieman ohitse yläkulman.
Hetkeä myöhemmin Wojciech Szczesny pistettiin Juventuksen tolppien välissä koville, kun Joaquin Correa ohjasi pallon keskityksestä vaarallisesti kohti maalia. Puolalaisvahti venyi kuitenkin fantastiseen torjuntaan ja esti Lazion toisen maalin.
Juventus löysi tiensä tasoihin aivan avausjakson lopulla. Cristiano Ronaldo laukoi matalan laukauksen kohti maalia vasemmalla jalallaan rangaistusalueen ulkopuolelta. Francesco Acerbi sylki pallon eteensä, ja Dybala sai vapauden siirtää sen reboundista sisään.
Puoliajalla edettiin täten 1-1-tilanteessa.
Toisella jaksolla selkeille maalipaikoille ei heti päästy. Kumpikin joukkue kävi hetki toisensa jälkeen lähellä johtomaalia, mutta lopulta maaliverkot heiluivat kolmatta kertaa vasta 73. peliminuutilla.
Manuel Lazzarri keskitti pallon oikealta boksiin, mistä keskikenttäpelaaja Marco Parolo jatkoi sen taitavasti kohti takatolppaa. Lazio-kippari Senad Lulic laukoi suoraan ilmasta, ja sijoitti pelivälineen upeasti takakulmaan.
Dybalalla, Ronaldolla ja Aaron Ramseylla oli jokaisella tilaisuus tuoda Juventus tasoihin, mutta Lazio sinnitteli loppuun saakka. Leonardo Bonuccin pusku pelin viimeisellä minuutilla kävi lähimpänä, mutta Juventus ei onnistunut nousemaan enää kamppailussa tasoihin
Juventuksen tuska yltyi pelin lisäajalla, kun Rodrigo Bentancur otti toisen keltaisen korttinsa kömpelöllä rikkeellä Juventus-boksin ulkopuolella. Dani Cataldi astui pallon taakse ja sinetöi Lazion voiton fantastisella vapaapotkumaalilla. Pallo kimposi ylärimasta sisään, eikä Szczesny voinut laukaukselle yhtikäs mitään.
Ooohhhhh what a strike 
Lazio seal a #SupercoppaItaliana win with a SENSATIONAL free-kick deep into stoppage time!
Inch perfect! Danilo Cataldi take a bow
Lazio seal a #SupercoppaItaliana win with a SENSATIONAL free-kick deep into stoppage time!
Inch perfect! Danilo Cataldi take a bow
LUE MYÖS:
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten

- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi