Barcelonan kapteeni Lionel Messi teki lauantaina vuoden 50. maalinsa, kun joukkue voitti Espanjan La Ligassa Alavésin 4-1.

Argentiinalaistaiturin osuma syntyi ottelun 69. minuutilla, kun hän sai pallon noin 30 metrin päässä maalista, kuljetti sen rangaistusalueen tuntumaan ja laukoi pelivälineen tolpan vierestä sisään. Barcelonan muista maaleista vastasivat Antoine Griezmann, Arturo Vidal ja Luis Suárez. Alavésin ainokaisen iski Pere Pons.

Kyseessä on jo yhdeksäs kerta tällä vuosikymmenellä, kun Messi on tehnyt kalenterivuoden aikana vähintään 50 maalia. Hänen huonoin vuotensa maalien valossa oli 2013, eikä sitäkään kehnoksi voi väittää. Tuolloin hänelle kertyi maaleja 45 kappaletta. Messi kärsi kyseisenä vuonna erilaisista lihasvammoista, joiden takia hän oli yhteensä noin neljä kuukautta sivussa tositoimista.

Sitä edeltävänä vuonna hän oli maalien suhteen elämänsä vedossa. Messi teki vuoden 2012 aikana käsittämättömät 91 maalia.

Kuluvalla kaudella Messi on pelannut 18 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä 15 osumaa ja tarjoillut päälle yhdeksän maalisyöttöä. Tällä vuosikymmenellä hän on onnistunut maalinteossa kaikkiaan 579 kertaa. Se jää myös tämän vuosikymmenen lopulliseksi lukemaksi, sillä Barcelona pelaa seuraavan ottelunsa tammikuussa.

Lionel Messin vuosikymmen

2010: 60 maalia – (58 Barcelona, 2 Argentiina)
2011: 59 maalia – (55 Barcelona, 4 Argentiina)
2012: 91 maalia – (79 Barcelona, 12 Argentiina)
2013: 45 maalia – (39 Barcelona, 6 Argentiina)
2014: 58 maalia – (50 Barcelona, 8 Argentiina)
2015: 52 maalia – (48 Barcelona, 4 Argentiina)
2016: 59 maalia – (51 Barcelona, 8 Argentiina)
2017: 54 maalia – (50 Barcelona, 4 Argentiina)
2018: 51 maalia – (47 Barcelona, 4 Argentiina)
2019: 50 maalia – (45 Barcelona, 5 Argentiina)

FC Barcelona

@FCBarcelona
Leo #Messi has scored at least 5️⃣0️⃣ goals (club & country) in 9 of the last 10 calendar years!

2010 6️⃣0️⃣
2011 5️⃣9️⃣
2012 9️⃣1️⃣ 🤯
2013 4️⃣5️⃣
2014 5️⃣8️⃣
2015 5️⃣2️⃣
2016 5️⃣9️⃣
2017 5️⃣4️⃣
2018 5️⃣1️⃣
2019 5️⃣0️⃣

🐐

Lähteet: BBC, Transfermarkt, Barcelona