Evertonin uusi käskyttäjä Carlo Ancelotti paljastaa kilpailleensa Jürgen Kloppin kanssa Liverpoolin managerin paikasta, mutta myöntää punapaitojen tehneen saksalaisen suhteen oikean valinnan.

Klopp, 52, nimitettiin Liverpoolin manageriksi lokakuussa 2015 Brendan Rodgersin saatua potkut. Viime kaudella Kloppin joukot voittivat Mestarien liigan ja kuluvalla sesongilla Liverpool on suurin suosikki voittamaan Englannin Valioliigan. Viime kuussa saksalaisvalmentaja solmi Liverpoolin kanssa jatkosopimuksen, joka ulottaa kesään 2024 asti.

Italialaiskonkari Ancelotti, 60, hävisi kisan pestistä Liverpoolissa, mutta pari kuukautta myöhemmin Bayern München ilmoitti, että hänestä tulee sen uusi päävalmentaja seuraavalla kaudella. Saksan-reissun jälkeen hän valmensi myös Napolia kotimaassaan ennen kuin siirtyi kaksi viikkoa sitten Evertoniin, Liverpoolin paikalliskilpailijaan.

– He (Liverpool) etsivät uutta manageria, mutta minusta he tekivät oikean päätöksen Jürgenin suhteen. Hän tekee fantastista työtä Liverpoolissa, kommentoi Ancelotti Sky Sportsin mukaan.

Italialaisluotsi kohtaa hyvän ystävänsä huomenna, sunnuntaina, kun Liverpool isännöi Evertonia FA Cupin kolmannella kierroksella. Haaste on valtava, mutta Ancelotti voi kehuskella olevansa ainoa valmentaja, joka on tällä kaudella voittanut Kloppin. Se tosin tapahtui syyskuussa 2-0-lukemin Mestarien liigassa, kun hän valmensi vielä Napolia. Ancelotti voitti Liverpoolin Napolin kanssa myös viime kaudella.

Everton edellinen vierasvoitto Liverpoolin kustannuksella tapahtui kuitenkin yli 20 vuotta sitten.

– Jürgen on ystäväni. Meillä on hyvä suhde ja olin onnekas, kun voitin hänet myös viime kaudella, joskin he menivät kilpailun (Mestarien liigan) voittoon.

Jürgen Klopp (vas.) ja Carlo Ancelotti ovat kohdanneet toisensa historian saatossa kuusi kertaa. Ancelotti on vienyt pidemmän korren kolme kertaa ja Klopp kahdesti. Kuva: Getty Images

– Liverpoolin voittamiseksi tarvitaan mahtava esitys, normaali suoritus ei riitä. Kaiken on mentävä täydellisesti. On tehtävä kovaa töitä, uhrauduttava, osoitettava intensiteettinsä – oman pelin pitää olla kokonaisvaltaisesti kunnossa, jos haluaa voittaa heidät.

– [Heitä vastaan] ei voi puolustaa 90 minuuttia, emmekä me halua puolustaa 90 minuuttia. Haluamme mahdollisuuden pelata omaa jalkapalloamme.

Klopp vitsaili perjantaina, että hän voisi kutsua Ancelottin juhlimaan luokseen nyt, kun molemmat asuvat Liverpoolissa. Hän uskoo, että italialaisesta tulee jättimenestys Evertonissa.

– Carlo Ancelotti on yksi fiksuimmista ihmisistä, jonka olen ikinä tavannut. Hän ei olisi ottanut tuota työtä vastaan, jos hänellä ei olisi hyvää joukkuetta käytössään. Evertonilla on todella, todella hyvä joukkue. He ovat panostaneet siihen viime vuosina paljon.

– Se ei ole jostain syystä toiminut, mutta hyvän managerin ja hyvän joukkueen yhdistelmästä voi olla apua jalkapallossa.