Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa vastasi kritiikkiin ja avasi otteluohjelman luomista: ”Pitäisikö tulla olan taakse kuvaamaan?”

Veikkausliigan otteluohjelma julkaistiin keskiviikkona. Kuten aina, tälläkin kertaa ohjelma herätti sosiaalisessa mediassa myrskyn. Ohjelmaa kritisoitiin monesta suunnasta huonoksi ja seurojen kannalta epätasapuolisesti tehdyksi.
Moni koki seurojen toiveiden toteutuneen epätasaisesti. Esimerkiksi TPS toivoi kotipelejä perjantaiksi, mutta ei saanut niitä ainuttakaan. Sen sijaan SJK toivoi kotipelejä lauantaiksi ja sai niitä peräti yhdeksän.
SuomiFutis-sivusto teki jättiselvityksen seurojen toiveista ja niiden toteutumisesta. Voit lukea jutun täältä.
Otteluohjelman laatimisessa käytettiin sarjan toimitusjohtajan Timo Marjamaan mukaan ns. perusparametrejä eli tukipilareita, joiden ympärille rakennettiin. Tällä kertaa ohjelma laadittiin tietokoneohjelmalla eikä käsin, kuten aiempina vuosina.
Huomioitava asia ohjelman laatimisessa on ennen kaikkea europelejä pelaavien joukkueiden (Ilves, Honka, KuPS ja FC Inter) ensisijainen palveleminen, jotta ne pystyisivät pärjäämään Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan karsinnoissa.
LUE: Veikkausliigan otteluohjelma sai gallupissa kovaa kyytiä: ”työhönotossa on reikä”
Joukkueilla on oltava lisäksi kolmen päivän tauko jokaisen ottelun jälkeen. Oman haasteensa ohjelman rakentamiseen tuovat myös toiveet ja mm. kevään kenttäremontit.
Yksittäisen ottelun siirtäminen ei käy tuosta vaan, sillä yksittäinen muutos vaikuttaa koko palettiin.
Marjamaalta kysyttiin Suplan Veikkausliiga ja Naisten Liiga -podcastissa, aikooko Veikkausliiga avata otteluohjelman rakentamisprosessia lukijoille ja asiasta kiinnostuneille. Moni olisi kiinnostunut näkemään, miten ohjelma laadittiin.
– Pitäisikö siinä olla videokuvio ja tulla olan taakse kuvaamaan, miten kone laskee näitä ja näytetään ne parametrit mitä siinä on ja näytetään otteluohjelman rakentamisen säännöt, mitä siellä on, Marjamaa poti lähetyksessä.
40-minuuttisen ohjelman voi kuunnella kokonaisuudessaan täältä.
[readmore from=Veikkausliigan-otteluohjelma]
Marjamaan mukaan seurat esittivät alustavan ohjelman laatimisen jälkeen noin 70 erilaista toivetta, joista 60 toteutettiin.
Lisätietoa otteluohjelman rakentamisesta löytyy Veikkausliigan Materiaalipankista.
– Jos joku haluaa tutustua ohjelman rakentamiseen ja lukea ne tarkasti, niin siellähän on määritelty, että seurojen toiveet toteutetaan, jos se on muiden rajoittavien tekijöiden puitteissa mahdollista. Siinä ei ole mitään sellaista, että se on automaatio, Marjamaa totesi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy