Viime lauantaina HJK:n ja TPS:n välillä pelattu Suomen Cupin ottelu ei ollut Roope Riskille ihan mikä tahansa peli.

Riski, 28, on TPS:n kasvatti, jonka riveissä hän debytoi Veikkausliigassa kaudella 2009 ja pelasi joukkueessa liigaa vielä kahtena seuraavankin kautena. Hyökkääjä siirtyi puolestaan tuoreimpana siirtona urallaan HJK:hon Itävallan liigajoukkueesta St. Pöltenistä.

Hän ei ollut koskaan aiemmin pelannut TPS:aa vastaan, vaikka pelasi SJK:ssa kausina 2015 ja 2016. Nuo kaudet Palloseura vietti Ykkösessä.

Riskin molemmat veljekset, Roope ja hänen kaksi vuotta vanhempi isoveljensä Riku, 30, pelasivat molemmat HJK:n avauskokoonpanossa ”Tepsiä” vastaan. Roope aloitti keskushyökkääjänä ja tuulennopea isoveli vieressä laidalla.

Riku Riski teki HJK:n 3-0-voittoon päättyneen ottelun avausmaalin heti alkuhetkillä. Molemmilla veljeksille oli kuitenkin itsestään selvää, ettei maalia erikoisemmin juhlita. Kummatkin halusivat kunnioittaa kasvattiseuraansa.

– Emme juhli niitä maaleja. Totta kai annamme kaikkemme HJK:lle, mutta Tepsiä vastaan tuulettaminen ei tulisi kuuloonkaan, Roope Riski linjasi SuomiFutis-sivustolle.

Halu menestyä

Riku Riski on kurittanut TPS:aa aiemminkin HJK:n riveissä. Lokakuussa 2018 hän teki kaksi maalia Klubin 4-0-voittoon päättyneessä vieraspelissä ja yhden saman vuoden heinäkuussa HJK:n ottaessa 2-1-kotivoiton raitapaidoista.

SJK:ssa Veikkausliigan maalikuninkuuden kaudella 2016 voittanut Roope Riski on sanonut siirtoaan HJK:n unelmasiirroksi. Sitä mieltä hän ei välttämättä ollut nuorempana pelatessaan kilpailija-TPS:ssa.

Hän ei suoranaisesti muista sanoneensa, että olisi koskaan sanonut, ettei voisi pelata HJK:ssa. Oli miten oli, nyt mieli on joka tapauksessa muuttunut.

– En ole tarkoituksella sanonut niin, että en ikinä voisi pelata Klubissa, mutta voi olla, että olen joskus sanonut niin. Mutta ihminen elää, muuttuu, oppii ja kasvaa ja haluaa uusia asioita. Nyt haluan menestyä ja Klubi on Suomen suurin ja menestynein seura, niin totta kai haluan tulla tänne pelaamaan ja voittamaan, 2+1-vuotisen sopimuksen seuraan solminut Riski hymyili.

– Olen ollut ulkomailla pari vuotta enkä ole voittanut siellä mitään tai menestynyt, niin se, että pääsen olemaan osa tällaista joukkuetta jolta odotetaan paljon ja sen odotetaan voittavan mestaruuksia, on minulle iso juttu.

Ei enää sama TPS

Hän kertoo katsoneensa lähes kaikki mahdolliset HJK:n ottelut sen jälkeen, kun isoveli siirtyi seuraan kaudeksi 2018. Sitä kautta Roope Riskille tuli olo, että olisi jokin päivä hienoa, jos hän itsekin pääsisi edustamaan HJK:ta.

Nuoremman Riskin suhtautuminen TPS:aan on muuttunut hiukan vuosien varrella. Hän kertoo arvostavansa yhä seuraa ja pitävänsä sitä merkittävänä, mutta organisaatiossa tulleiden henkilöstömuutosten sekä pelaajavaihtuvuuden takia kotikontujen seuraan ei ole ihan vuosien takaista sidettä.

– Tepsi on muuttunut niin paljon siitä kun olen viimeksi ollut siellä. Siitä on vajaat 10 vuotta. Taustat ovat vaihtuneet, koko valmennusryhmä on vaihtunut ja pelaajista Sami Rähmönen ja Mika Ääritalo ovat enää sellaisia pelaajia, jotka olivat minun kanssani meidän ryhmässä mukana.

– Sama seura se tietenkin on vielä, mutta asiat ovat muuttuneet niin paljon, ettei ole enää samanlaista tunnesidettä siihen mikä minula oli aikoinaan. Mutta se on kasvattiseurani ammattitasolla ja on aina ikävä juttu, jos joudun kilpailemaan heitä vastaan. Mutta kun pelataan samassa sarjassa, niin sille ei voi mitään, Riski totesi.

TPS:aa vastaan pelattu ottelu oli Roope Riskille myös ensimmäinen virallinen ottelu HJK:n riveissä.