Sinetti Alfredo Morelosin siirrolle? Joutuiko HJK:n ex-kärki murhayrityksen kohteeksi
Kuva: Getty Images
Kolumbialaishyökkääjä Alfredo Morelos on tehnyt Skotlannissa Glasgow Rangersille valtavan määrän maaleja, mutta on ollut myös ristiriitainen hahmo. ”Búfalo” on ottanut paljon keltaisia kortteja ja ulosajoja. HJK:stakin muistettavan kärkimiehen temperamentti on tulinen, mutta Rangers-fanien keskuudessa häntä on pidetty myös tuomarien silmätikkuna.
Lisäksi Morelosia on solvattu otteluissa rasistisesti, ja jopa lehtikirjoittelu on saanut rasistisia vivahteita. Tiistai-iltana häirintä vaikuttaa kuitenkin menneen aivan liian pitkälle.
Sky Sports kertoi keskiviikkona, että Glasgown poliisi tutkii tapausta, jonka mukaan Morelos yllätti erään miehen puuhastelemassa jotain autonsa alla.
– Voin vahvistaa, että olemme vieneet auton tutkittavaksi sen jälkeen, kun raporttien mukaan eräs mies puuhasteli jotain auton kanssa suojatulla pysäköintialueella Glasgowssa eilen illalla, poliisin tutkija Kenny McDonald kertoi Sky Sportsille.
Sosiaalisessa mediassa erikoinen tapaus on herättänyt tyrmistystä. Auton kanssa aherrusta on kuvailtu ”murhayritykseksi”, ja kannattajat ymmärtäisivät, jos Morelos jättäisi seuralleen siirtopyynnön asian johdosta.
– Rakastan Alfredo Morelosia, mutta jos hän jättää siirtopyynnön päästäkseen v*ttuun Glasgowsta, voiko kukaan syyttää häntä? Joku kusipää seurasi häntä ja hänen raskaana olevaa vaimoaan heidän kotiinsa ja ryömi hänen autonsa alle yrittäen katkaista auton jarruvaijerit. Miten erityinen ihminen hänen täytyykään olla, Garry Ward kirjoitti.
I love Alfredo Morelos but if he slaps a transfer request in to get the fuck out of Glasgow, how can anyone blame him? Some fuck followed him and his pregnant partner home to crawl below his car in a attempt to cut his brake cables. What a special human being you must be 

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva