Jesse Joronen palasi tolppien väliin Brescian niukassa tappiossa

Huuhkajien eli Suomen jalkapallomaajoukkueen maalivahtitallin vakiojäsen Jesse Joronen palasi Brescian maalille perjantai-illan ottelussa Napolia vastaan.
Joronen, 26, oli ollut kokoonpanon ulkopuolella edellisessä, 16. helmikuuta pelatussa ottelussa Juventusta vastaan. Poissaolo oli lähinnä varotoimenpide, eikä Simpeleen Urheilijoiden kasvatin kolhu ollut vakava.
Jorosen pikainen paluu oli varmasti mieluinen uutinen myös maajoukkueen päävalmentajalle Markku Kanervalle, sillä lisää toipilaita maalivahtiosastolle ei kaivata. Entuudestaan loukkaantuneena on kolmosvahdin virkaa Suomen joukkueessa kantava Anssi Jaakkola, joka toipuu parhaillaan olkapääleikkauksesta eikä välttämättä ehdi palata pelikuntoon kesän EM-kisoihin.
Perjantaina Joronen joutui antautumaan tolppien välissä kahdesti lyhyen ajan sisään. Brescia johti ottelua Jhon Chancellorin 26. minuutilla tekemällä maalilla, mutta toisen jakson alussa Napoli kiri rinnalle ja ohi. Lorenzo Insigne upotti 50. minuutilla pallon Jorosen taakse rangaistuspotkusta ja Fabián Ruiz vei vieraat johtoon neljä minuuttia myöhemmin.
Pistekin olisi ollut Brescialle tärkeä säilymistaistossa. Nyt nousijajoukkue on 25 pelin jälkeen 20 joukkueen Serie A:ssa toiseksi viimeisenä 16 pisteellä, ja ero pelin vähemmän pelanneeseen ja sijan ylempänä olevaan Genoaan on kuusi pistettä.
Napoli nousi puolestaan voitolla kuudenneksi eli Eurooppa-liigan karsintoihin oikeuttavalle sijalle. Sen perässä olevat Verona, Parma ja AC Milan voivat nousta napolilaisten ohi voittamalla rästipelinsä viikonloppuna.
Toinen Suomen A-maajoukkuepelaaja Simon Skrabb pääsi kentälle 65. minuutilla. Skrabb, 25, on nyt pelannut Serie A:ssa vajaat puoli tuntia kolmessa ottelussa.
Edit 22.2. klo 14.50: Lisätty tieto Simon Skrabbin pelaamisesta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga