KuPS nappasi ison vonkaleen – Urho Nissilä palaa hallitsevan mestarin riveihin
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura on hankkinut oman kasvattinsa, keskikenttäpelaaja Urho Nissilän Belgian pääsarjassa pelaavasta Zulte Waregemista kauden 2020 loppuun ulottuvalla lainasopimuksella.
Nissilä, 23, siirtyi kasvattajaseurastaan toissa vuonna 275 000 euron siirtokorvausta vastaan Belgiaan, jossa hän jäi kuitenkin vähäiselle vastuulle. Viime syyskuussa hänet lainattiin Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan MVV Maastrichtiin, jossa hän pelasi yhdeksässä ottelussa tullen niistä kuudessa vaihdosta sisään.
Veikkausliigassa Nissilä on pelannut 89 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä 14 maalia ja syöttänyt 12.
– On todella mahtavat fiilikset tulla takaisin KuPS:iin ja päästä taistelemaan pisteistä täällä Kuopiossa. On upeaa olla takaisin kotona, kommentoi Nissilä KuPS:n tiedotteessa.
– Meillä oli koko ajan halu tuoda seuran oma kasvatti ja kuopiolaisyleisön rakastama Urho Nissilä takaisin kotiin. Seurasimme pitkään, miten hänen tilanteensa kehittyy Belgiassa ja oli erityisen hienoa, että hän oli motivoitunut tulemaan takaisin kotiin. Keskikenttäpelaaja Issa Thiawin loukkaantuminen vauhditti prosessia entisestään, taustoittaa urheilutoimenjohtaja Jonne Lindblom.
Nissilä saapui Kuopioon viime sunnuntaina ja on jo liittynyt joukkueen harjoitusvahvuuteen. Hänet saatetaan nähdä kentällä jo perjantaina, kun KuPS kohtaa Rovaniemen Palloseuran Kuopio-hallissa kello 18.30.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista