Lehti: AC Milan vaihtamassa jälleen päävalmentajaa? – Saksalaisluotsi kiisti huhut viime kuussa

Ralf Rangnick on siirtymässä ensi kesänä AC Milanin päävalmentajaksi, kertoo Bild.
Saksalaislehden mukaan Rangnick, 61, ottaisi Milanissa itselleen myös urheilutoimenjohtajan tehtävät ja saisi siten täyden vastuun pelaajasiirroista. Hän on aiemmin toiminut vastaavissa rooleissa RB Leipzigissa.
Viime kuussa Rangnick kiisti itse huhut, jotka olivat viemässä häntä Milaniin, mutta Bildin mukaan hänen ja italialaisseuran neuvottelut ovat edenneet pitkälle.
– En ole ikinä ollut yhteydessä Milaniin, kommentoi Rangnick Calciomercaton haastattelussa.
– Ihailin Rossoneria urani alussa. Silloin oltiin 1980-luvulla ja Arrigo Sacchi rakensi joukkueen, joka dominoi eurooppalaista jalkapalloa pitkään.
– He pelasivat juuri sellaista jalkapalloa, jota minä rakastan. He olivat luultavasti sellainen joukkue ja valmentaja, jotka ovat vaikuttaneet eniten minun urani kehitykseen.
Tällä hetkellä Rangnick työskentelee Red Bull -energiajuomayhtiön urheilu- ja jalkapallotoiminnan kehitysjohtajana.
– Olen tyytyväinen nykyiseen rooliini, mutta jalkapallossa ei voi koskaan sanoa ei koskaan. Olen tarpeeksi nuori palatakseni valmentamaan.
Milania on lokakuusta lähtien luotsannut Stefano Pioli, jonka edeltäjä Marco Giampaolo sai kenkää vain seitsemän pelin jälkeen. Rossoneri on Serie A:ssa kahdeksantena.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan