Barcelonan kapteeni Lionel Messi vakuuttaa, että haluaa jäädä katalonialaisseuraan, vaikka Blaugrana on edennyt tällä kaudella kohusta toiseen.

Takana on jo esimerkiksi valmentajavaihdos, Messin ja urheilutoimenjohtaja Éric Abidalin julkinen välienselvittely, argentiinalaiskipparia koskevat siirtohuhut ja tuorein skandaali, jossa Barcelonan palkkaama someyritys halveerasi seuraorganisaatiota ja sen jäseniä hallinnoimallaan sometilillä.

Lehtitietojen mukaan Messillä on sopimuksessaan klausuuli, jonka ansiosta hän voisi vaihtaa seuraa ilmaiseksi ensi kesänä. 13-vuotiaasta asti Barcelonaa edustanut argentiinalaistähti kertoo kuitenkin Mundo Deportivon haastattelussa, että hän aikoo pysytellä seurassa niin pitkään kuin se on mahdollista.

– Olen sanonut monta kertaa, että haluan pysyä täällä. Niin kauan kuin seurakin haluaa sitä, meillä ei ole ikinä ongelmaa.

– Haluan voittaa jälleen Mestarien liigan, haluan jatkaa voittamista La Ligassa. Siihen minä aina pyrin.

– Päätös on aina ollut minun käsissäni. Moni seura on ollut valmis maksamaan ulosostoklausuulini, mutta minä en ole ikinä ollut aikeissa lähteä enkä ole nytkään. Rakastan Barcelonaa, tämä on kotini.

Urheilutoimenjohtaja Abidal sanoi tämän kuun alussa päävalmentaja Ernesto Valverden potkujen jälkeen, että osa pelaajista ei tehnyt tarpeeksi kovaa töitä kengityn luotsin alaisuudessa. Messi kimpaantui väitteestä ja puolusti itseään ja joukkuekavereitaan sosiaalisessa mediassa (lue lisää).

Argentiinalaistaituri ei vieläkään oikein ymmärrä, mikä sai seurapomon päästämään moista suustaan.

– En tiedä, mikä sai hänet sanomaan niin, mutta minä vastasin, koska tunsin, että minua kohtaan hyökättiin. Minusta tuntui, että hän hyökkäsi pelaajia kohtaan.

– Pukuhuoneestamme puhutaan liikaa. Ihmiset sanovat, että me [pelaajat] päätämme valmentajavaihdoksista ja uusista pelaajista. Varsinkin minusta puhutaan kuin minulla olisi paljon valtaa ja tekisin päätökset. Minulle kävi samoin Argentiinan maajoukkueessa.

Lionel Messi on pelannut tällä kaudella 27 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä 19 maalia ja syöttänyt 16. Kuva: Getty Images

– Se häiritsi minua, kun se tuli seuran sisältä… Pelaajien laittaminen valmentajan potkujen keskiöön vaikutti hullulta. Hän [Abidal] on se, joka tekee päätökset ja hänen on otettava vastuu.

Nykyään Barcelona pelaa Quique Setiénin alaisuudessa. Uusi valmentaja on tuonut mukanaan omat metodinsa ja pelityylinsä, joihin Messillä ja kumppaneilla on vielä tottumista.

– Meillä on menossa muutosprosessi. Kaikilla on omat ideansa. Me sopeudumme hiljalleen siihen, mitä hän haluaa.

– Pitää paikkaansa, että syötämme monta kertaa ottelussa taaksepäin. Se saa ihmiset hermostumaan, koska vastustaja voi minä hetkenä hyvänsä ottaa pallon pois ja tehdä maalin. On myös muita asioita, kuten prässääminen heti, kun olemme menettäneet pallon. Ne ovat asioita, joita meiltä hieman uupui.

– Se häiritsee ihmisiä, mutta se on normaalia, koska olemme muutosten keskellä emmekä ole pelanneet hyvin, mutta ihmisten on oltava rauhassa ja luotettava loppuun asti.

– Meidän on jatkettava kasvamista Mestarien liigassa, koska tällä hetkellä meidän pelillämme ei taistella Mestarien liigan voitosta. Meidän on pelattava varmemmin, eikä tehdä tyhmiä virheitä, joita meille on tullut. Meille ei saa tapahtua niin kuin Roomassa ja Liverpoolissa kävi, sanoi Messi viitaten Barcelonan kahden edellisen kauden sulamisiin.

Toissa kaudella Barcelona putosi puolivälierävaiheessa AS Romalle johdettuaan ensimmäisen osan jälkeen 4-1 ja viime keväänä se hukkasi välierissä 3-0-johtonsa tulevaa mestaria Liverpoolia vastaan.