Mestarien liigan neljännesvälierät käynnistyvät tänään, tiistaina, kun Borussia Dortmund saa vieraakseen Paris Saint-Germainin ja Atlético Madrid isännöi Liverpoolia.

Dortmund on ollut vakiokävijä europeleissä jo pitkään, mutta se on viimeksi yltänyt Mestarien liigassa neljän parhaan joukkoon kaudella 2012-13. Tuolloin se eteni aina loppuotteluun asti, mutta hävisi Bayern Münchenille 1-2. Sittemmin Dortmund on väläytellyt voimiaan ja pysytellyt Saksassa kärjen tuntumassa, mutta matkalle on mahtunut myös heikompia jaksoja.

Samaa voisi sanoa myös Dortmundin kuluvasta kaudesta. BVB on kahminut voittoja näytöstyyliin, mutta myös menettänyt pisteitä heikommille joukkueille. Hyvää putkea on usein seurannut heikompi. Mestarien liigan lohkovaiheessa Dortmund voitti joka toisen ottelunsa, mutta on hyvä muistaa, että se arvottiin yhteen vaikeimmista lohkoista. Ensimmäisen pudotuspelipaikan nappasi Barcelona, Eurooppa-liigaan suuntasi Internazionale ja viimeiseksi jäi Slavia Praha.

Tämän vuoden puolella Dortmund on pelannut kuusi kilpailullista ottelua, joista se on voittanut neljä ja hävinnyt kaksi, yhteismaalein 24-11.

Borussia Dortmund hävisi toissa viikolla Bayer Leverkusenille 3-4 johdettuaan ottelua jo kahdesti. Kuva: Getty Images

Dortmundin tämän vuoden maaleista lähes 40 prosentista on vastannut viime kuussa seuraan liittynyt kohupelaaja Erling Braut Håland, joka valittiin Bundesliigan kuukauden pelaajaksi – pelattuaan sarjassa vain tunnin.

Norjalaissensaatio Håland, 19, paukutti Mestarien liigan lohkovaiheessa kahdeksan maalia RB Salzburgille ennen siirtoaan Saksaan. Katseet kiinnittynevät häneen myös tänään.

– Dortmundissa pelaaminen on tietysti hieman erilaista, mutta hänellä [Hålandilla] on kokemusta Mestarien liigasta jo Salzburgista. En usko, että hänellä menee kauan päästä vauhtiin, pohjusti Dortmundin päävalmentaja Lucien Favre lehdistötilaisuudessa.

– Hän haluaa kehittyä ja kehittyä koko ajan, jopa harjoituksissa. Hänen päänsä painuu alas, jos hän hukkaa tekopaikan treeneissä. Hänellä on fantastinen asenne. Hän on tullut jo niin pitkälle, vaikka on vasta 19-vuotias.

PSG:n konkaritoppari ja kapteeni Thiago Silva toivoi RMC:n haastattelussa, että Hålandilla on tänään hieman huonompi päivä.

– Hän tekee paljon maaleja. Yhdeksän maalia kuuteen otteluun [Dortmundissa], se on uskomatonta.

– Toivon, että me olemme varuillamme ja että hän ei tee maalia meitä vastaan. Hän voi jatkaa maalien tehtailua sen jälkeen Bundesliigassa.

– Mutta meistä on mahtavaa pelata tuollaista pelaajaa vastaan varsinkin, kun hän on vasta aloittelemassa uraansa. Hän on todella motivoitunut, mutta niin on PSG:kin.

UEFA EURO 2024

@EURO2024
🎯 Goals scored in Dortmund’s last 6 games =

⚽️9⃣ - 🇳🇴 Erling Braut Haaland
⚽️4⃣ - 🏴󠁧󠁢󠁥󠁮󠁧󠁿 Jadon Sancho
⚽️3⃣ - 🇵🇹 Raphaël Guerreiro
⚽️2⃣ - 🇩🇪 Marco Reus

#EURO2020

Dortmund-luotsi Favre tunnusti joukkueensa ongelmat ja sanoi, että hänen joukkueensa ei saisi hyökätä puolustuspelaamisen kustannuksella.

– Minä rakastan viihdyttävän jalkapallon katsomista, mutta siitä huolimatta voittaisin mielelläni välillä 1-0. Isomaaliset ottelut jättävät kannattajat tyytyväisiksi, mutta eivät välttämättä valmentajia.

Favre korosti myös illan vastustajan hyökkäysvoimaa. PSG:n hyökkäyksestä löytyvät esimerkiksi maailmanmestari Kylian Mbappé, maailmanennätyssummalla ostettu Neymar, Italian pääsarjan kaksinkertainen maalikuningas Mauro Icardi ja pariisilaisten seurahistorian ykköstykki Edinson Cavani.

Neymar (vas.) ja Kylian Mbappé pallottelivat Signal Iduna Parkilla maanantaina. Kuva: Getty Images

Lohkovaiheesta PSG selvisi tappioitta jatkoon jättäen taakseen Mestarien liigan 13-kertaisen voittajan Real Madridin.

– Se kertoo heistä paljon, sanoi Favre.

– He ovat valtava uhka hyökkäyssuuntaan. He ovat kerrassaan mestarillisia joillain pelin osa-alueilla. He iskevät salamannopeasti heti, kun heille menettää pallon.

– Meidän on suoriuduttava äärimmäisen hyvin. Avain menestykseen on usein siinä, miten hyvin puolustamme.

PSG:n kannattajien keskuudessa on arvuuteltu viime päivinä, onko brassitaituri Neymar pelikunnossa kylkivammansa jälkeen. Loukkaantuminen on pitänyt hänet sivussa pariisilaisten neljästä edellisestä ottelusta.

Päävalmentaja Thomas Tuchel antoi positiivisen päivityksen ykköstähtensä tilanteesta maanantaina.

– Hän on mukanamme ja harjoittelee. Jos kaikki menee hyvin, hän pelaa huomenna. Se muuttaa lähes kaiken meidän kannaltamme, kun hän pelaa. Joten toivottavasti hän pelaa, sanoi saksalaisvalmentaja Sky Sportsin mukaan.

– Neymar muuttaa kaiken, koska hänen pelatessa voimme luottaa siihen, että hänen laatunsa, itseluottamuksensa ja kykynsä ovat ratkaisevassa osassa.

– Meillä ei ole toista vastaavaa pelaajaa hänen korvaajakseen, jos hän ei pelaa.

Qatarilaisrahoitteinen PSG on dominoinut ylivoimaisen budjettinsa ansiosta Ranskan kenttiä mielin määrin jo lähes kymmenen vuoden ajan, mutta Euroopassa menestys on karttanut pariisilaisia. Edellisellä kolmella kaudella PSG:n taival Mestarien liigassa on tyssännyt juurikin neljännesvälieriin.

Tuchel tuntee Borussia Dortmundin pelaajat sekä saksalaisjoukkueen vahvat ja heikot puolet hyvin. Hän valmensi BVB:tä vuosina 2015-2017 ja saavutti seurassa jälkimmäisellä kaudellaan Saksan Cupin mestaruuden.

Hän näkee, että PSG:n on pelattava hänen entistä työnantajaansa vastaan itsevarmasti ja fiksusti välttääkseen viime kausina koetut pettymykset.

– Itsevarmuus on elintärkeä asia tähän peliin lähdettäessä. Me emme selviä tällä stadionilla, jos emme ole itsevarmoja näiden kannattajien edessä. Voimme olla luottavaisin mielin napattuamme hyviä tuloksia kaikissa kilpailuissa.

Thomas Tuchel on urallaan johdattanut Borussia Dortmundin kentälle 107 kertaa. Kuva: Getty Images

– Me hyökkäämme ja puolustamme yhdessä. Joukkuehenki tulee olemaan tärkeä tekijä. Meidän on pystyttävä mukautumaan erilaisiin tilanteisiin. Se on minulle tärkein asia. Dortmund on laadukas joukkue, se on todella hyvä vastaprässissä ja sillä on vaikuttavat tilastot. Meidän on oltava älykkäitä, se on haasteemme.

– Minä olen täällä ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun lähdin. Olen nähnyt paljon tuttuja naamoja, ihmisiä, jotka ovat iloisia nähdessään minut ja toisinpäin. Se on mukava tunne. Olen iloinen, että olen valmentanut täällä ja olen iloinen, että valmennan nyt joukkuetta, joka kohtaa Dortmundin.

– Valmensin Borussia Dortmundia kaksi vuotta, ja se oli tietysti todella erityistä. Mutta nyt ei ole kyse minusta. Me haluamme pistää pystyyn hyvän esityksen tiistaina. Minun henkilökohtainen tilanteeni ei ole tärkeä.

Borussia Dortmund-PSG alkaa kello 22.00, ja sen näyttävät suorana C More Sport 1 ja suoratoistopalvelu C More.

MTV Urheilu 🇫🇮

@CMoreSportFi
Jalkapallon Mestarien liigan odotetut pudotuspelit käynnistyvät tänään – kaikki matsit suorana 👉cmore.fi 💪#cmoresportfi #UCLfi #Mestarienliiga