Werder Bremen teki tiistai-iltana uroteon, kun se pudotti Borussia Dortmundin jatkosta ja raivasi tiensä Saksan Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon. Dortmund kaatui kotoisalla Weser-Stadionilla maalein 3-2.

Vaikka ottelussa nähtiin paljon maaleja – ja pari niistä oli vieläpä erinomaisen upeita – nousi pelin ja koko cup-illan suurimmaksi puheenaiheeksi tilanne, jossa toista pääosaa näytteli entinen Huuhkajien kapteeni Niklas Moisander.

Borussia Dortmundilla oli kirivaihe päällä, kun toisen polven huippujalkapalloilija Giovanni Reyna teki 78. minuutilla joukkueelleen illan toisen maalin. Hieman myöhemmin Jadon Sancholla oli erinomainen paikka tuoda vierasjoukkue tasoihinkin. Kun Reyna murtautui jälleen rangaistusalueelle, koettiin tunteita rajusti kuohuttaneita sekunteja.

Kun Moisander ja Marco Friedl yrittivät pitää Reynan aisoissa, kaatui 17-vuotias yhdysvaltalainen helposti nurmen pintaan. Filmausyritys sai Moisanderin menettämään malttinsa täysin.

Ensin Moisander läpsäytti Reynaa käsivarteen. Käsirysyn päätteeksi myös suomalaisen nyrkki löysi tiensä Reynan kasvoihin. Dortmundin nuorukainen kaatui jälleen maahan ja torikokous oli valmis. Erotuomari Guido Winkmann selvitteli tilannetta ensin avustavien tuomariensa kanssa ja lähti sitten tarkastelemaan tilannetta VAR-monitorilta.

Monet odottivat Moisanderin saavan tilanteesta suoran punaisen, mutta Winkmann päästi topparin keltaisella kortilla. Myös Reyna sai varoituksen, kaiketi sukeltamisesta. Dortmundin toivomaa rankkaria ei ikinä tullut. Peliä jatkettiin Bremenin vapaapotkulla.

Angel DP

@ANGELDIAZ14
Posible penalti a Reyna de Moisander.
Posible agresión del propio Moisander a Reyna.
El árbitro acude al VAR y le saca amarilla a ambos.

Borussia Dortmundin kokenut puolustaja Mats Hummels ei voinut ymmärtää erotuomarin tekemää ratkaisua.

– Olen periaatteessa sen kannalla, että monia asioita voi katsoa sormien läpi. On kuitenkin olemassa tilanteita, jotka ovat yksiselitteisen selkeitä. Se oli väkivaltainen teko, Hummels sanoi.

– Olen juuri puhunut kunnioittamani herra Winkmannin kanssa asiallisesti, mutta kun katson tilannetta, se oli selvä punainen ja rankkari. En tiedä, miten toisenlaisen ratkaisun voi edes tehdä. Olen pahoillani.

– Hän (tuomari) katsoo tilanteen videolta. Me kaikki pelaajat näimme tilanteen ja olimme varmoja siitä, että hänen on pakko antaa punainen ja rankkari, Hummels jatkoi.

Myös sosiaalisessa mediassa Moisanderin räjähdys herätti suurta huomiota, aivan kuten erotuomarin ratkaisukin.

– Anteeksi mitä? Moisander tarttuu Dortmundin pelaajaa kaulasta, ravistelee häntä ja saa vain keltaisen? Mistä lähtien jatkossa saa sitten punaisen? Ehkä silloin, kun ottaa puukon esiin, eräs somen käyttäjä kyseli.

– On selvää, ettei Reyna sukeltanut, mutta ei se ollut myöskään tarpeeksi rankkariin. Lopun ymmärtää vain Guido Winkmann.

– Kannatan itse asiassa Bremeniä, mutta se oli punainen ja rankkari. Miten tuollaisia päätöksiä voi VAR-tarkistuksenkin jälkeen tehdä?

– Kammottava päätös tuomarilta. Se oli rankkari! Ei pelaajaa voi ravistella ja tönäistä maahan. VAR oli käytössä, mutta virheen teki ihminen, eräs kommentoija korosti.

Brandtilla riitti ymmärrystä

Huomattavasti Brandtia sekä somekommentaattoreita ymmärtäväisempi oli kuitenkin Dortmundin Julian Brandt. Brandt korosti Bremenin voittaneen sopassa runsaasti aikaa.

– Ei se mikään kunnon lyönti kasvoihin ollut. Jokainen tuomari tekee ratkaisunsa itse. Olisi tietysti ollut kivaa saada se rankkari, mutta henkilökohtaisesti olisin toivonut, ettei koko tilannetta olisi nähty. Se maksoi meille neljä-viisi minuuttia ja sai meidät vähän ennen loppua pois rytmistä. Muuten olisimme varmasti luoneet vielä yhden tai kaksi maalipaikkaa, Brandt harmitteli.

Kentän ulkopuolella Niklas Moisander tunnetaan rauhallisena tyyppinä, mutta kentällä joskus veri kiehahtaa. Tämän suomalaiset muistavat ainakin taannoisesta Espanja-Suomi -ottelusta (ns. ”Gijónin ihme”-pelistä”), ja samoja merkkejä tulisesta sielusta nähtiin tiistainakin. Näin Moisander itse kommentoi tapahtunutta:

– Reagoin vähän turhan tunteikkaasti. Myönnän sen, että se oli siinä hetkessä vähän liikaa. En hyväksynyt sitä, että hän yritti hankkia rankkarin.

– Keltainen kortti molemmille oli oikea ratkaisu.

[readmore from=Moisander-Niklas]

Koska tuomari katsoi Reynan tehneen sukelluksellaan tilanteessa ensimmäisen rikkeen, ei rankkari siten olisi ollut Dortmundille mahdollistakaan. Tämän näkemyksen allekirjoitti myös Bremenin luotsi Florian Kohfeldt.

– Niklas on käsirysyssä selvästi aktiivisempi pelaaja, mutta ei se lyönti ollut. Sitäkään ei saa unohtaa, että ei tilanne sitä ennenkään ihan puhdas ollut. En nähnyt rikettä siinä, kun Dortmundin pelaaja (Reyna) kaatui, Kohfeldt totesi.

– Silti hänen (Moisanderin) olisi pitänyt hoitaa tilanne fiksummin. Hän saattoi meidät vaaraan, eikä se ollut hyvä.

Lähteet: Der Westen, Goal, Weser Kurier