TPS:n tapahtumapäällikkö kertoi tylyn faktan Suomen Cupin otteluista: ”Emme ole budjetoineet euron latiakaan”

© Kuva: Pekka Mäntylä
Jatkuuko Freiburgin alamäki perjantaina? Lue ennakko & lunasta talletusbonus!

SuomiFutis-sivusto kysyi aiemmin tällä viikolla Palloliiton kilpailupäälliköltä Peter Lundströmiltä, miksi pari veikkausliigaseurojen välistä Suomen Cupin ottelua on aikataulutettu alkavaksi virka-ajan sisällä kesken arkipäivän.

LUE LISÄÄ: Miksi Suomen Cupia pelataan arkisin kesken työpäivän? Palloliiton kilpailupäällikkö vastaa ja korostaa seurojen vastuuta: ”Kammoksun koko ajatusta” 

Lundström vastasi, että perussääntönä on, että arkiottelut saavat alkaa aikaisintaan kello 17. Poikkeuksia on kuitenkin annettu sellaisille joukkueille, joiden suhteen on katsottu, että peli on syytä pelata aiemmin. Tämä pätee usein ns. korkean riskin joukkueiden kohdalla. Tällä tarkoitetaan käytännössä sitä, että paikallinen poliisi on mieltänyt joukkueet sellaiseksi näiden kannattapohjan vuoksi.

Poliisin kehotuksen takia myös viime perjantaina pelattu TPS-HIFK pelattiin jo klo 14 alkaen Turun LähiTapiola Areenalla.

TPS:n tapahtumapäällikön Janne Kytölän mukaan ottelu oli tarkoitus pelata myöhemmin perjantai-iltana, mutta poliisi pyysi siirtämään ottelua aiemmalle ajankohdalle, kuten on tapana korkean riskin otteluissa.

– Sitten katsottiin seuraava aika hallista. Kun halli on loppuunmyyty koko illalta, niin ensimäinen järkevä aika oli aloittaa keskellä päivää. Neljän aikaan halli alkoi taas sitten täyttyi muista vuoroista, Kytölä kertoi SuomiFutis-sivustolle.

”Emme ole budjetoineet euron latiakaan”

Vaikka ottelun aikaistaminen söikin varmasti paikan päältä katsojia, TPS:n kassaa tilanne ei juuri hetkauttanut. Enemmän Kytölä on pahoillaan ilman paikan päällä saatua jalkapallokokemusta jääneiden kannattajien puolesta.

– Emme ole budjetoineet euron latiakaan Suomen Cupin peleihin. Siellä olisi varmasti ollut (myöhemmin) enemmän porukkaa, mutta oli siellä reilut 250 ihmistä katsomassa peliä keskellä päivääkin. Katsojia olisi varmasti tullut enemmänkin, en minä sitä kiellä, mutta ei sinne paljoa yli kolmen sadan mahdu. Taloudellisesti se ei sinänsä ollut meille mikään takaisku. Ne ovat aika pieniä euroja, mitä siellä pyörii – mitä kahvista ja makkarasta sitten saa.

Peli oltaisiin voitu pelata myöhemmin siinä tapauksessa, että sen turvallisuustoimet olisivat olleet riittävät. Tässä tapauksessa kotijoukkue TPS:n olisi pitänyt saada paikalle poliisin vaatima määrä järjestyksenvalvojia. Kytölä ei tiedä kuinka monta järkkäriä paikalle olisi vaadittu, sillä TPS suostui suosiolla siirtämään ottelun ajankohdan.

– Emme edes neuvotelleet, koska olemme tottuneet tähän. Emme rupea vääntämään siinä. Poliisi vaatii pelin pelaamista muuna ajankohtana, ja jos emme löydä sellaista, niin poliisi määrää järjestyksenvalvojamäärät, kuten muissakin yleisötilaisuuksissa. Oli se sitten Ruisrock, Jokerit-TsSKA tai TPS-HIFK. Menemme sen mukaan.

– Me järjestäjinä emme häviä siinä, että pelataanko peli perjantai-iltana. Olisimme hävinneet siinä enemmän, että olisimme joutuneet ottamaan sinne ison määrän järjestyksenvalvojia. Enemmän voitimme varmasti seurana tuoton suhteen, kun se peli pelattiin päivällä.

Iltapelien saaminen ”aikamoinen rumba”

Liiton kilpailupäällikkö Lundström korosti seurojen vastuuta cupin otteluajankohtien sopimisessa. Lundström sanoi seurojen vetoavan usein siihen, että joukkueella on harjoitusvuoro iltapäivällä eikä se halua viedä illalla harjoitusvuoroa junioreilta.

Kytölä sanoo, että on huomattavasti helpompaa järjestää ottelu pelattavaksi päiväsaikaan kuin illalle, jolloin vuorovarauslista on täpötäynnä. Viime vuonna TPS joutui siirtämään kaksi Suomen Cupin otteluaan Kupittaan ulkokentältä kovan pakkasen takia, eikä uusien peliaikataulujen järjestäminen ollut helppoa.

– Se on aikamoinen rumba ottaa sieltä niitä juniorien vuoroja, koska jalkapallokentällä ei ole vaan yksi joukkue vaan siellä voi olla viisi joukkueellista pikkupoikia Turun nappulaliigasta. Siellä voi olla Åbo IFK:n kaksi joukkuetta ja yksi TPK:n eli Turun Pallokerhon joukkue, Kytölä taustoitti.

Kaikki seurat on soitettava läpi. Yleensä yhteys otetaan seuran pääelimeen tai joissain tapauksissa vaikkapa joukkueenjohtajaan, joka tiedustelee sen jälkeen tilannetta joukkueen valmentajilta. Kun tämän yhtälön suorittaa useasti, siihen kuluu runsaasti aikaa.

Usein muutoksen yhteydessä on kohteliasta tarjota seuralle pääsylippuja johonkin kauden aikana pelattavaan kotipeliin. Tuli lipputarjous tai ei, jokin seura saattaa harmistua, kun vaikka Turun mittapuulla iso seura TPS soittaa piskuisemmalle Åbo IFK:n juniorijoukkueelle siirtääkseen omaa peliään.

– Se ei ole niin yksinkertaista, kun meidänkin hallissamme arkivuorot on myyty loppuun lokakuusta huhtikuuhun, ja viikonloppuisin pelataan usein lasten turnauksia.

– On paljon yksinkertaisempaa, halvempaa ja aikaa säästävää, että ottaa sen harjoitusvuoron keskeltä päivää. Enkä näe tässä sitä, että olisi kyse siitä ettemme arvostaisi Suomen Cupia. Kyllähän me sitä arvostetaan, siinä on rahapalkinto ja mahdollisuus päästä Eurooppaan. Ei se siitä ole kiinni. Mutta hallit vaan ovat ihan täpösen täynnä talvisin, Kytölä totesi.

Myös FC Hongan ja HJK:n välinen ottelu pelataan erikoiseen aikaan torstaina 27.2. Peli Tapiolassa alkaa klo 15. Hongan manageri Hexi Arteva kertoi, mistä erikoinen alkamisaika johtuu.

Christos Zavros
Twitter: @CZavros

Jatkuuko Freiburgin alamäki perjantaina? Lue ennakko & lunasta talletusbonus!