Atalanta eteni jatkoon 7 maalin show’n jälkeen – RB Leipzig murskaava Tottenhamia vastaan
Kuva: Getty Images
Jalkapallon Mestarien liigassa ratkottiin kaksi ensimmäistä paikkaa kilpailun kahdeksan parhaan joukkoon. Puolivälieriin jatkaa italialaisseura Atalanta, joka pudotti Valencian 8-4-yhteismaalein sekä bundesliigajoukkue RB Leipzig, joka oli Tottenhamia vahvempi yhteislukemin 4-0.
Valencia 3-4 Atalanta
Yhteismaalit 4-8
Valencia ja Atalanta järjestivät Espanjassa 7 maalin juhlat tyhjille katsomoille pelatussa ottelussa. Lopputulos oli 3-4, joka tarkoitti italialaisten selvää jatkopaikkaa.
Illan ylivoimaisesti suurin sankari oli Josip Ilicic, joka paukutti hurjasti kaikki joukkueensa neljä maalia. Osumista kaksi syntyi rangaistuspotkusta.
Kotijoukkue Valencian maaleista vastasi kertaalleen osunut Ferran Torres ja kahdesti osunut Kevin Gameiro.
Avausosan selvän 4-1-voittonsa myötä Atalantalla ei ollut ottelussa missään vaiheessa suurta hätää. Joukkue oli pahimmillaan maalin tappioasemassa, joten jatkopaikka oli läpi ottelun melko selvä.
RB Leipzig 3-0 Tottenham
Yhteismaalit 4-0
Leipzig ei antanut kotikentällään englantilaisvierailijoilleen mitään mahdollisuutta. Ottelu päättyi pelitapahtumiin nähden ansaittuun 3-0-voittoon. Spurs oli läpi ottelun täysin aseeton.
Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla Leipzig oli kamppailussa ylivoimainen ja teki ratkaisevan tuntuiset kaksi maalia. Kummastakin osumasta vastasi joukkueen kapteeni Marcel Sabitzer.
Toisella puoliajalla ottelun tempo oli rauhallisempi. Kotiyleisö sai kuitenkin vielä kerran aihetta juhlaan, kun loppuhetkillä vaihdosta kentälle tullut Emil Forsberg onnistui maalinteossa oltuaan kentällä alle minuutin.
#UCL
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan