Huuhkajien kapteeni ei vieroksu isoja yhteiskunnallisia aiheita – ”Siinä on eroa, puhuuko Tim Sparv vai Cristiano Ronaldo”
Kuva: Juha Tamminen
Keskikenttäpelaaja Tim Sparv paitsi loistaa Suomen maajoukkuepaidassa puolustuslinjan edessä, niin hän myös johdatti Huuhkajat joukkueen kapteenina historialliseen ensimmäiseen miesten arvoturnaukseen. 33-vuotias Sparv johtaa kentällä esimerkillään, mutta lisäksi hän on siitä harvinainen huippupelaaja, ettei Sparv epäröi pitää esillä myös poliittisesti tai yhteiskunnallisesti tärkeitä kysymyksiä.
Sparville asia tuntuu luonnolliselta, mutta hän toivoo ruotsalaisen Expressenin haastattelussa, että muutkin jalkapalloilijat korottaisivat ääntään. Sparv itse sanoo puhuvansa mieluummin politiikasta, ihmisoikeuksista ja ilmastokysymyksistä kuin jalkapallosta.
– Minusta on sääli, jos ääntä ja alustaa ei käytetä johonkin suurempaan, Sparv sanoi.
– En tiedä, pelkäävätkö jalkapalloilijat sitä, mitä voi tapahtua, jos he avaavat suunsa puhuakseen jostain muusta kuin jalkapallosta. Se on sääli. Äänellä on paljon painoarvoa ja monet ihmiset kuuntelevat jalkapalloijoita.
Midtjyllandissa Tanskan Superliigan mestaruutta tavoitteleva Sparv ymmärtää kyllä, miksi monet ovat mieluummin vaikeista asioista hiljaa.
– Voin samaan aikaan ymmärtää, miksi monet pelikavereistani ovat mieluummin vaiti. Urheilujohtajat ja seuraomistajat lukevat, mitä pelaajat sanovat. Tiedän itsekin, että jos sanoo medialle jotain, mistä seura ei pidä, voi ajautua vaikeuksiin.
– Mekin olemme keskustelleet asioista, jotka minua ovat kiusanneet. Kuten siitä, että Midtjylland päätti matkustaa tänä vuonna harjoitusleirille Dubaihin. Monet seurat ovat päättäneet toisin ihmisoikeuksien ja työläisten tilanteen takia, mutta Midtjylland sanoi, ettei se halua sekoittaa politiikkaa ja urheilua. He halusivat sinne vain erinomaisten olosuhteiden takia.
Sparvin mielestä tavanomaiset kysymykset ovat jopa tylsiä.
– Minusta on tylsää vastata kysymyksiin kuten ”miten peli meni?” tai ”mitä ajattelet seuraavasta ottelusta?”. En saa niistä kysymyksistä mitään irti.
– Minusta osa rooliani on inspiroida muita ja kertoa mielipiteitä muustakin kuin jalkapallotaktiikasta. Jalkapallo voisi olla enemmänkin kuin pelkkä yritys voittaa seuraavaa peliä. Se on todella iso urheilulaji, ja kaikilla mukanaolijoilla on uskomaton mahdollisuus luoda parempaa yhteiskuntaa.
Tim Sparv tunnistaa kuitenkin ”oman pienuutensa” globaalissa mittakaavassa. Hänellä on Instagramissa ja Twitterissä keskimäärin noin 20 000 seuraajaa, kun Neymarin, Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon kaltaiset supertähdet voisivat vaikuttaa satoihin miljooniin ihmisiin.
– Siinä on iso ero, kun Tim Sparv tai Cristiano Ronaldo sanoo jotakin. Hän (Cristiano Ronaldo) saavuttaa uskomattoman määrän ihmisiä, ja minusta on aina hienoa, kun hän tekee jotain, joka ei käsittele hänen hotelliaan Madeiralla tai hänen alusvaatekokoelmaansa.
– Joka kerta, kun hän kertoo mielipiteensä isommista kysymyksistä, on se hyödyllistä.
Seuraavaksi Sparv osoittaa kunniaa ja arvostusta teini-ikäiselle ilmastoaktivistille.
– Minusta huipulla olevien pitäisi kantaa enemmän vastuuta tietyissä asioissa. Voimme kuitenkin nähdä, että myös tavalliset ihmiset voivat saada asioita aikaiseksi. Kuten ruotsalainen Greta Thunberg. Hän on nuori ja hän aloitti yksin, mutta on pärjännyt fantastisesti.
– Riippumatta siitä, onko vähemmän tunnettu vai tunnetumpi pelaaja, jokaisen pitäisi katsoa peiliin ja kysyä itseltään, teemmekö riittävästi, Sparv kehottaa.
– Me jalkapalloilijat olemme uskomattoman etuoikeutettuja. Mitä aiemmin sen tiedostaa, kuinka hyvin meillä menee, sen parempi. Ajatelkaa vähän epäitsekkäämmin ja auttakaa muita. Luokaa mielipide, sillä se on arvokasta.
Sparv kehui myös maajoukkuekollegaansa Riku Riskiä, joka kieltäytyi tammikuussa 2019 maajoukkuekutsusta Qatarin tekemien ihmisoikeusrikkomusten vuoksi. Riskin päätöksestä syntynyt laajamittainen keskustelu johti siihen, että Huuhkajat ei leireillyt tämän vuoden tammikuussa missään, sillä Qatariin maajoukkue ei enää leirille lähtenyt.
– Hän (Riski) on mies, joka seisoo sanojensa takana tavalla, jota itse en ole tehnyt, Sparv toteaa.
[readmore from=Sparv-Tim]
– Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, suhtautuvatko jotkut pelaajat kriittisesti Qatariin (vuoden 2022 MM-kisojen tiimoilta). Nyt monet vanhat maajoukkuetähdet eri maista ovat käyneet Qatarissa ja heilutelleet kaulahuivia tai lippua. Se näyttää vähän oudolta ja tuntuu jotenkin väärältä.
– On vaikeaa unohtaa Qatarin arvot maana ja keskittyä vain jalkapalloon ja kehua olosuhteita. Ei niitä kahta maailmaa voi erottaa toisistaan. Jos puhuu olosuhteista positiiviseen sävyyn, puhuu positiivisesti myös karmeista työolosuhteista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin