Saksan Cupissa jättiyllätys! Nelostason seura kaatoi Bundesliiga-joukkueen ja eteni välieriin
Saksan Cupissa eli DFB Pokalissa nähtiin tiistaina valtava yllätys, kun maan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava 1. FC Saarbrücken voitti pääsarjaseura Fortuna Düsseldorfin ja eteni välieriin.
Saarbrücken siirtyi johtoon puolen tunnin kohdalla riistettyään pallon keskikentällä. Kianz Froese tarjoili pitkän kuljetuksen päätteeksi pallon Tobias Jänickelle, joka sijoitti pelivälineen sisään. 1-0.
Düsseldorf vyörytti hyökkäyksiä läpi ottelun, mutta se ei saanut millään tasoitusta aikaiseksi. Kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä sille vihellettiin rangaistuspotkukin, mutta Saarbrückenin maalivahti Daniel Batz torjui Rouwen Henningsin yrityksen.
Hetkeä myöhemmin Batz oli kuitenkin voimaton. Düsseldorfin maalivahti Florian Kastenmeier puski pallon kulmapotkutilanteessa Mathias Jørgensenille, joka ohjasi kuulan maalin edustalta verkkoon. 1-1.
Varsinaisen peliajan tilastot antavat hyvän kuvan ottelun luonteesta: Fortuna Düsseldorfilla oli 31 maalintekoyritystä, Saarbrückenillä neljä.

Vuorossa oli jatkoaika, jonka aikana ei osumia nähty, joten voittaja selvisi dramaattisessa rangaistuspotkukilpailussa. Jatkopaikka ratkesi vasta, kun oli Düsseldorfin 10. vetäjän, Jørgensenin vuoro. Tanskalaistopparin laukaus lähti kohti oikeaa alakulmaa, mutta sankarivahti Batz aavisti oikeaan suuntaan ja torjui jo viidennen pilkkunsa ottelussa. Saarbrücken voitti rangaistuspotkukilpailun maalein 7-6.
5 (FIVE) penalties saved in one cup tie. You've never seen the like
#FCSF95
Kyseessä on ensimmäinen kerta Saksan Cupin historiassa, kun neljännen sarjaportaan seura yltää neljän parhaan joukkoon. Puolivälierissä olivat ennen Saarbrückeniä käyneet Magdeburg kaudella 2000-01 ja Holstein Kiel kaudella 2011-12.
Saksan Cupin muissa puolivälieräpeleissä jatkopaikkaa tavoittelevat Schalke ja Bayern München (ottelu kesken), Bayer Leverkusen ja Union Berlin sekä Eintracht Frankfurt ja Werder Bremen. Näin ollen myös Saarbrückenin seuraava vastustaja tulee Bundesliigasta. Välierien arvonta suoritetaan ensi sunnuntaina.
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
