Serie A -tähti kertoi mielipiteensä Italian koronavirustilanteesta – ”Yritän olla positiivisella mielellä, mutta..”
Kuva: Getty Images
Aasiasta Eurooppaan pikaisella tahdilla levinnyt koronavirus on laittanut jalkapalloilevan maailman tauolle.
Muutamaa sarjaa lukuun ottamatta kaikki jalkapallosarjat ovat toistaiseksi tauolla nykyisen tilanteen vuoksi.
Italiassa koronavirustilanne on ollut selvästi Euroopan pahin. Koronavirus saapui aluksi Pohjois-Italiaan Lombardian alueelle, josta se levisi pikaisesti muualle Italiaan ja ympäri Eurooppaa. Muun muassa Espanjassa koronavirustilanne on nousemassa peräti Italiaa pahemmaksi.
Serie A:ssa pelaavan Atalantan kapteeni ja ehdoton avainpelaaja Papu Gómez kertoi mielipiteensä tilanteesta Sky Sportille.
– En ole parhaalla päällä. Italian tilanne on kaukana parhaasta. Yritän olla positiivisella mielellä, mutta joka päivä näen entistä surkeampia uutisia. Kun heräät ja katsot uutisia, on siellä pelkkää surullisuutta. Kaikkien on oltava kotona, yritettävä olla positiivisia ja odotettava, että tilanne parantuu, Gómez totesi.
– Viimeisen neljän vuoden ajan Atalanta on antanut Bergamon kaupungille valtavasti ilonaiheita. Nyt elämme kauheaa ajanjaksoa, jota kukaan ei voi vielä selittää. Tämä ei vaikuta ainoastaan Bergamoon, vaan koko Lombardiaan ja Italiaan. Italia on kärsinyt tästä kaikkein eniten.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”