Vasabladet: Suomalainen jalkapallosuuruus Stig-Göran Myntti on kuollut
Suomalaisen jalkapalloilun suuriin nimiin kuuluva Stig-Göran Myntti on poissa. Myntti nukkui pois perjantaiaamuna 28. helmikuuta 94 vuoden ikäisenä.
Asiasta kertoi maanantaina Vasabladet. Vasabladetin juttu löytyy täältä (maksumuurin takana).
Lähestulkoon kaikilla pelipaikoilla maalivahtia lukuun ottamatta häärinyt hyökkäysorientoitunut Myntti pelasi urallaan Suomen paidassa 61 A-maaottelua ja teki otteluissa viisi maalia. Hän pelasi myös Helsingin olympialaisissa vuonna 1952. Vuonna 1993 Myntti valittiin Suomen jalkapalloilun Hall of Fameen.
Myntti edusti urallaan pisimpään Vasa IFK:ta, jonka kanssa hän voitti Suomen-mestaruudet vuosina 1944, 1946 ja 1953. Lisäksi hän pelasi menestyksekkäästi jääpalloa.
Myntti oli loppuvuodesta 1952 lähellä siirtoa FC Barcelonaan. Barcelona tarjosi suomalaiselle kolmevuotista sopimusta, mutta Myntti kieltäytyi tarjouksesta sopimuksen pituuden takia. Myöhemmin oli aueta tilaisuus siirtyä italialaisiin Pro Patriaan ja Genoaan, mutta nuokin siirrot kariutuivat, kun Italia päätti suhtautua kielteisesti ulkomaalaisille jalkapalloilijoille myönnettäviin oleskelulupiin.
– En voinut sitoutua kolmeksi vuodeksi (Barcelonaan), mutta sain ainakin pari kertaa harjoitella Ladislao Kubalan kanssa. Häntä pidettiin siihen aikaan ehkä maailman parhaana jalkapalloilijana, Myntin todetaan sanoneen Suomen jalkapallomuseon kotisivujen mukaan.
Pelaajauran päätyttyä Myntti toimi valmentajana VIFK:ssa, RU38:ssa ja Suomen nuorten maajoukkueessa.
Nimi Myntti on ollut suomalaisessa jalkapalloilussa vahvasti esillä myös Stig-Göran Myntin peliuran päätyttyä. Poika Kenth Myntti pelasi pitkän pääsarjauran Kokkolassa, ja menehtyi vuonna 2017. Myntti pelasi KPV:n paidassa 326 ottelua, enemmän kuin kukaan toinen pelaaja.
Pojanpoika Henri Myntti puolestaan voitti Veikkausliigan maalikuninkuuden vuonna 2008 Tampere Unitedin paidassa pelatessaan. Ulkomailla Tromsössä ja Hansa Rostockissa pelannut Henri Myntti päätti peliuransa viime vuonna, pelattuaan kasvattajaseuransa KPV:n paidassa 269 ottelua.
Lähde: Iltalehti
Juttua on muokattu 3.3. kello 11.13. Myntin kuolemasta kertoi ensimmäisenä Vasabladet.
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut

- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa