Yle: Helmarien maalitykki harmittelee naisten EM-kisojen siirtämistä: ”Olisi kiinnostavaa kuulla perustelut”
Kuva: Juha Tamminen
Euroopan jalkapalloliitto UEFA päätti tiistaina, että miesten EM-turnausta siirretään koronaviruspandemian takia vuodella pelattavaksi kesällä 2021. Siirrolla on luonnollisesti laajalle kantavia vaikutuksia moneen asiaan, ja yksi näistä koskee seuraavaa naisten EM-turnausta.
Naisten EM-kisat oli määrä pelata Englannissa kesällä 2021, mutta nyt myös niitä on päätetty siirtää vuodella. UEFA ei ole virallisesti asiasta vielä tiedottanut, mutta järjestön varapuheenjohtaja Karl Erik Nilsson vahvisti tiedon ruotsalaismedialle tiistaina.
Myös miesten EM-kisojen viimeiset ottelut on määrä pelata Englannissa, joten miesten ja naisten turnaukset olisivat menneet muutaman päivän verran päällekkäin. Sen sijaan, että naisten EM-turnausta olisi siirretty viikolla tai kahdella, päätettiin niitä siirtää saman tien kokonaisella vuodella.
Suomen naisten A-maajoukkueen kaikkien aikojen maalintekijä Linda Sällström harmitteli päätöstä Yle Sportenin haastattelussa.
– Olisi ollut kiinnostavaa kuulla perustelut. Johtuuko se siitä, että miehet pelaavat samaan aikaan, ja kaksi turnausta samana vuonna olisi liikaa? Tuntuu kurjalta, jos kisat siirtyvät miesten takia, Sällström totesi Ylelle.
Sällström sanoo ymmärtävänsä, että tehty päätös vaikuttaa paljon enemmän historiallisiin ensimmäisiin arvokisoihinsa valmistautuviin Huuhkajiin kuin Helmareihin. Helmarit on EM-kisoissa jo kolme kertaa pelannut, ja johtaa tässä vaiheessa omaa EM-karsintalohkoaan. Suomella on vielä neljä karsintaottelua pelaamatta, mutta lähimmillä uhkaajilla Skotlannilla ja Portugalilla vielä kuusi.
Sen verran Sällström Ylelle lupaa, ettei hän aio uraansa lopettaa ennen EM-kisoja, vaikka ne vuodella siirtyvätkin. Hyökkääjä täyttää kesällä 2022 34 vuotta.
– Yksi vuosi sinne tänne. Olen varmasti mukana, jos pelaamme vuoden 2022 EM-kisoissa. En aio lopettaa tai muuttaa suunnitelmiani.
Ranskassa on luonnollisesti tauko myös naisten sarjojen osalta, mutta vaikka Paris FC ei treenaakaan, pitää Sällström kuntoaan yllä.
– Olisi tietysti hauskempaa pelata jalkapalloa, mutta onneksi ulkona ei ole 20 astetta pakkasta ja sada lunta. Treeniolosuhteet ovat hyvät.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille