Tottenhamin päävalmentaja José Mourinho kuvattiin tiistaina Barnetissa Lontoossa vetämässä harjoituksia joukkueessa pelaavalle Tanguy Ndombélélle.

Mourinho oli Ndombélén kanssa julkisessa puistossa. Mediatietojen mukaan myös Tottenhamin Davinson Sánchez ja Ryan Sessegnon juoksivat Mourinhon läheisyydessä, mutta kaksikko ei tiettävästi osallistunut Mourinhon harjoituksiin.

Britannian hallitus on ohjeistanut ihmisiä poistumaan kotoaan ainoastaan pakollisia menoja varten koronaviruspandemian vuoksi. Hallituksen määräysten mukaan ihmisten on pysyttävä ainakin kahden metrin päässä toisistaan. Ihmiset saavat harrastaa liikuntaa ulkona vain yksikseen tai perheenjäsenien kanssa.

Tottenham ei pitänyt kuulemastaan, eikä tiennyt aluksi Mourinhon järjestämistä harjoituksista Ndombélélle. Tottenham piti Mourinholle puhuttelun ja portugalilaisluotsi ymmärsi tehneensä väärin.

– Myönnän, että toimintani ei ollut linjassa hallituksen ohjeistuksen kanssa. Meidän on oltava yhteydessä vain omiin perheenjäseniimme. On elintärkeää, että me kaikki teemme oman osamme ja seuraamme hallituksen ohjeita, jotta voimme tukea terveydenhuoltoa ja pelastaa ihmisiä, Mourinho totesi Sky Sportsin mukaan.

Koronaviruspandemia on aiheuttanut Isossa-Britanniassa viimeisten tietojen mukaan yli 7000 kuolemantapausta. Britannian pääministeri Boris Johnson on tehohoidossa koronavirustartunnan vuoksi.