Lähteet: Seura mätkäisemässä hurjat sakot valioliigatähdelle koronakotibileiden järjestämisestä

Evertonin 20-vuotias hyökkääjä Moise Kean jäi nololla tavalla kiinni kotibileiden järjestämisestä viime viikonloppuna. Kean on saamassa toilailustaan tuntuvat sakot.
Kean järjesti koronaviruksen takia asetetuista rajoituksista huolimatta juhlat kotonaan ja kuvasi juhlista pätkiä sosiaalisen median Snapchat-tililleen. Everton reagoi nopeasti Keanin juhliin ja nuhteli tiedotteessaan pelaajan toiminnan.
– Everton on tyrmistynyt kuultuaan, että ykkösjoukkueemme pelaaja ei välittänyt hallituksen ohjeistuksesta ja seuran käytännöstä koronaviruskriisiin liittyen, seuran tiedotteessa todettiin.
Everton on myös antamassa Keanille tuntuvan rangaistuksen. The Guardian sekä The Times tietävät kertoa, että Everton aikoo pidättää Keanin kahden viikon palkan, jonka lisäksi seura haluaa pelaajalta julkisen anteeksipyynnön.
Keanin kohdalla kahden viikon palkka tarkoittaisi noin 114 000 – 183 000 euroa.
Moise Kean oli isossa roolissa EM-karsinnoissa, kun Italia voitti kotonaan Suomen maalein 2-0. Keanille Suomi-ottelu oli debyytti ja hän onnistui heti maalinteossa. Samalla Keaniesta tuli 60 vuoteen nuorin pelaaja, joka onnistuu maalinteossa Italian A-maajoukkueessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan