Peliyhtiö povaa: nämä nimet ovat todennäköisimmät yllättäjät Huuhkajien EM-ryhmään

Huuhkajien EM-ryhmä oli SuomiFutiksen tietojen mukaan jo aika lailla lukkoon lyöty, ennen kuin koronavirus levisi ympäri maailman.
Kisat siirrettiin kesälle 2021, ja nyt tilanne onkin pelaajavalintojen suhteen taas auki. Valmennusjohto ei voi olla noteeraamatta joukkueen ulkopuolisten pelaajien otteita, mikäli joidenkin pelaajien kehityskäyrät näyttävät ensi kaudella rajusti ylöspäin.
Peliyhtiö NordicBet listaa jutussaan, keillä suomalaisilla on todennäköisimmät mahdollisuudet yltää joukkueen ulkopuolelta kisakoneeseen.
Pienimmän kertoimen (vain 1.18) yhtiö antaa Aapo Halmeelle, joka pelaa topparina Mestaruussarjan Barnsleyssa. Toiseksi pienin kerroin (1.40) annetaan Nicholas Hämäläiselle, joka jo kolkuttelee A-maajoukkueen ovea. Vasempana pakkina operoiva Hämäläinen on pelannut tämän kauden lainalla Skotlannin Kilmarnockissa.
Hämäläisen kanssa sama kerroin on Roman Eremenkolla, joka on ollut syyskuusta 2016 asti sivussa maajoukkuetoiminnasta kokaiinikäryn vuoksi. Tällä kaudella 33-vuotias Eremenko on pelannut Venäjän pääsarjassa 17 ottelua tehoin 5+3.
Listalla on yhteensä 21 nimeä, mukaan lukien entiset maajoukkuemiehet Niklas Moisander ja Perparim Hetemaj. Ja toki listalla on myös yksi hieman humoristinen nimi, eli Jari Litmanen, joka ei ole koskaan uraansa virallisesti lopettanut.
Voit katsoa koko listauksen kertoimineen tästä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan